Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit

Mielipide: Nokian kaupunki on tekemässä suurimman mahdollisen virheen jo toisena vuotena peräkkäin

(Avoin kirje Nokian kaupunginvaltuutetuille) Liittyen käsittelyyn tulevaan taloussuunnitelmaan ja sen vaikutuksiin pidän tarpeellisena nostaa esille muutaman tärkeän asian pohdittavaksi ennen päätöksentekoa: 1. Veroprosentin nosto Veroprosentin nosto ei ole miltään osin perusteltavissa. Eletään mahdollisesti lyhyen nousukauden alkua ja kaupunki on tekemässä suurimman mahdollisen virheen eli nostamassa verotusta nousukaudella, toisena vuonna peräkkäin. Samalla leikataan palkankorotusten kautta tuleva ostovoima pois nokialaisilta. 6000 euroa kuukaudessa ansaitseva perhe maksaa kunnallisveroa ensi vuonna 300 euroa enemmän vuodessa. Jo vuoden 2017 korotus leikkasi perheeltä 150 euroa. Yhteensä korotukset siis kahdessa vuodessa 450 euroa per vuosi. Kun laskukausi ja mahdollinen sote-uudistus tulevat, niin mitä sitten tehdään? Tuo menetetty raha on monilta osin pois päivittäisestä, paikallisesta kulutuksesta. Kaupungin lainakanta, joka on alle maan keskiarvon, kestää hyvin tilapäisen lisälainoituksen. Suositus: Verotusta ei tule missään tapauksessa nostaa, investointiohjelma tulee arvioida uudelleen. 2. Kouluinvestoinnit Voidaan hyvällä syyllä kysyä, kuka on syyllinen? Miten jatkossa nämä virheet vältetään? Omaisuutta on hoidettu huonosti, veronmaksajat maksavat laskun. Koulujen investointiohjelma on osin tarpeellinen, mutta on syytä käydä kertaalleen läpi. Vähättelemättä yhtään sisäilmaongelmia voidaan todeta, että tieteellinen näyttö niiden syistä ja seurauksista edelleen puuttuu. Kouluinvestoinnit kuten koko investointipaketti ylittää kaupungin taloudellisen kantokyvyn nykymuodossaan. Todisteena veroprosentin nosto. Digitalisaatio tulee myös muuttamaan tulevaisuuden koulua enemmän kuin osaamme kuvitella. Tilatarpeet ovat määrän ja laadun osalta hyvin erilaisia 2027 kuin nyt. Tilanteen koomisuus on vielä siinä, että kun tehdään uudet seinät niin opetuksesta joudutaan karsimaan. Suositus: Kouluinvestoinnit tulee arvioida uudelleen. 3. Yhtenäiskoulu ja liikuntahalli Penttilän puistoon, muutama sana Harjuniityn liikuntahallista Nokia on ylhäältä katsottuna pelkkää metsää. On koko ajan tuntunut kummalliselta, että ei löydy muuta paikkaa yhtenäiskoululle kuin Penttilän puisto. Kun tähän liitetään liikuntahallin rakentaminen niin juonihan näyttääkin melko kirkkaalta: Urheilupuistoon on pakko tehdä koulu, koska ilman koulua ei tule liikuntahallia, jota on virheellisesti markkinoitu ”yksityisenä”. ”Yksityinen” pitää liikuntahallin osalta laittaa lainausmerkkeihin, koska käytännössä kaupunki rahoittaa koko hallin: osa menoista ostettuina koulun liikuntatunteina ja osa muuta kautta. Yksityistä palloiluhallia ilman julkista tukea ei Suomessa ole eikä tule. Harjuniityn upea, upouusi liikuntahalli (1500 m2 liikuntatilaa) tehtiin ilman katsomoa ja se on vajaakäytössä. Kokonaisinvestointi Harjuniityn liikuntahalliin (koulun oman varsinaisen liikuntasalin lisäksi) oli 4 miljoonaa euroa, lisäksi parkkipaikat. Se on suomen hienoin koulun liikuntasali. Käyttökustannukset Harjuniityn osalta lienevät vuodessa noin puolisen miljoonaa. ”Yksityisen” liikuntahallin myötä käyttöasteet siellä putoavat entisestään. Tilanne tietysti elää kouluinvestointien myötä. Yhtenäiskoulu vaatii jälleen omat parkkipaikat. ”Yksityinen” liikuntahalli varmaan itse rakentaa tarvittavat 500 autopaikkaa? En jaksa tässä yhteydessä marmattaa Harjuniityn ylimääräisestä 200–300 autopaikasta, jotka erehdyksessä tehtiin. Kannatan äärimmäisen lämpimästi yhtenäiskoulua ja uljasta liikuntahallia, kunhan niitä ei tehdä puistoon, eikä puhuta pehmeitä yksityisestä rahasta. Hallin kustannukset tulevat todellisuudessa rasittamaan kaupunkia täysimääräisesti. Investointikin maksetaan todellisuudessa vuokrien kautta. Investointi on suunnilleen Harjuniityn alkuperäinen taso eli 6-8 miljoonaa. Suositus: Kouluinvestoinnit toteutetaan järkevinä, liikuntahalliin ei nykymuotoisena ja nykyisillä perusteluilla osallistuta. 4. Frisbee-golfrata Penttilän Puistossa Rakentamishankkeet jyräävät ehkä vähän häpeällisestikin alleen Suomen tunnetuimman frisbee-golfradan, jolla on vuosittain yli 20 000 yksittäistä käyttäjää. Rata on tuonut Nokialle paikkakunnan merkittävimmät kansainväliset tapahtumat. Frisbee-golfin harrastajia on Pirkanmaalla 10 000, koko maassa yli 100 000. Näyttää siltä, että eri liikuntalajit ovat vähän eri asemassa päätöksenteossa. Suositus: Penttilän puisto tulee säilyttää ja samalla maamme tärkein Frisbee-pyhättö 5. Lopputulos Voidaan valitettavasti ennustaa, että näin raskas investointiohjelma heikentää kaupungin tilannetta ja päädytään Vesilahden ja Hämeenkyrön kanssa samaan kuntakategoriaan: Kriisikunniksi. Nousukaudella rakentamisen kustannukset tullevat myös nousemaan noin 3-4 % joka vuosi. Talouden epätasapainossa vaarantuu väistämättä myös Nokian itsenäisyys. Ei ole mahdollista, että Nokialla on korkeampi veroprosentti ja huonommat palvelut kuin Tampereella, jolla on tällä hetkellä päällä upea draivi. Draivista on täällä vähän vaikea puhua kun katsoo Nokian Välikatua sateisena Isänpäivänä, eikö totta? Keskustan kehittäminen suorastaan paistaa silmään. 6. Lopuksi Nokia on hieno paikka asua ja elää. Käytämme perheenä liikuntapalveluita joka päivä, lapsemme on Nokian peruskoulussa ja pelaa koripalloa. Olen itse ollut kunnallispolitiikassa ja kuntapalveluiden asiantuntijana 25 vuotta, myös yrittäjänä. Olen lisäksi aikanaan ollut pöytätenniksen maajoukkuevalmentajana 5 vuotta ja liiton puheenjohtaja pari vuotta, luottamustehtävissä yli 10. Olen toiminut Tikkurilan Palloseuran 1000 jäsenen jalkapalloseuran puheenjohtajana 3 vuotta. Nämä mainittuna ihan siltä varalta, että joku nyt epäilee motiiveja, taustoja tai osaamista. Eri mieltä voidaan tietysti olla. Mutta minä perään vain ja ainoastaan taloudellisesti kestäviä päätöksiä läpinäkyvin perusteluin. Sinä valtuutettuna teet tärkeää työtä, joka ei saa osakseen ansaitsemaansa arvostusta. Tämä kirje ei ole epäluottamuksen osoitus vaan osallistuminen yhteiseen vaikuttamiseen. Totean silti, että sinulla on nyt mahdollisuus eli riski tehdä kerralla monta väärä päätöstä. Mieti vielä hetki. Toivon, kuten muutkin veronmaksajat, viisaita päätöksiä. Otan mielelläni palautetta vastaan. Simo Pokki