Saksalaisyhtiöllä merkittävä rakennushanke Tampere-Pirkkalan lentokentällä – haaveena suorat lentoyhteydet Aasiaan asti

Logistiikkapalvelujen tarjoaja Dachser Finland on avaa uuden logistiikka­keskuksensa Tampere-Pirkkalan lentoasemalle.

Tampereen Raatihuoneelle kokoontui torstai-iltapäivänä arvovaltainen joukko todistamaan merkittävää Tampere-Pirkkalan lentokentälle tulevaa investointia. Sopimusta uudesta logistiikkakeskuksesta olivat allekirjoittamassa Finavian toimitusjohtaja Kimmo Mäki (oik.) ja Dachser Finland oy:n toimitusjohtaja Tuomas Leimio (toinen vas.). Saksan suurlähettiläs Konrad Arz von Straussenburg (vas.) ja Tampereen pormestari Kalervo Kummola seurasivat tyytyväisinä sopimuksen syntymistä.

Suuri saksalainen logistiikka-alan yritys Dachser laajentaa toimintaansa Tampere-Pirkkalan lentokentälle.

Yritys on kirjoittanut aiesopimuksen lentoasemayhtiö Finavian kanssa uuden logistiikka­keskuksen avaamisesta kesällä 2024.

Baijerista kotoisin oleva perheyritys kertoi torstaina, että uudet tilat ovat kooltaan noin 5 000 neliömetriä. Laajennusvaraa logistiikka­keskuksella on 10 000 neliötä.

Tampere-Pirkkalan keskus työllistää aluksi 50–70 henkilöä ja tulevaisuudessa jopa 100–200 henkilöä. Investoinnin arvo on ensimmäisessä vaiheessa 6–7 miljoonaa euroa ja toisessa vaiheessa 10–15 miljoonaa.

Sanoma vieraili Dachserin logistiikkakeskuksessa Saksassa viime kesäkuussa. Nyt logistiikkayhtiö avaa logistiikkakeskuksen myös Tampere-Pirkkalaan.

Mikä?

Dachser

Logistiikkajätillä on pelkästään Euroopassa 289 toimipistettä, jotka käsittelevät vuodessa lähes 70 miljoonaa lähetystä.

Näiden terminaalien lisäksi yrityksellä on kolme suurempaa Eurohub-logistiikka­keskusta Saksassa, Ranskassa sekä Slovakiassa.

Tampereella sijaitsee ennestään Dachser Finlandin meri- ja lentorahtiin keskittynyt toimipiste sekä maantie­kuljetuksiin erikoistunut myyntikonttori.

Lähde: Dachser

Valtavat mahdollisuudet

Uusi logistiikkakeskus voi sujuvoittaa merkittävästi tavaraliikennettä Tampereen seudulta, Pirkanmaalta ja koko keskisestä Suomesta maailmalle.

Tähän asti tavaraliikenne on kulkenut pääosin rekkojen kyydissä yön yli Helsinki-Vantaalle ja sieltä lentäen eteenpäin. Nyt Dachser tarjoaa rahtikuljetuksille suoria lentoyhteyksiä Tampere-Pirkkalasta, mikä voi lyhentää merkittävästi toimitusaikoja.

Jopa suorat rahtilennot Tampere-Pirkkalasta Aasiaan ovat tulevaisuudessa mahdollisia, mutta Dachser varoo vielä puhumasta näin suurista suunnitelmista julkisesti. Aluksi yhtiö aikoo hyödyntää alihankkijoina myös Tampere-Pirkkalassa operoivia matkustajakoneita.

”Tampere-Pirkkala on ollut hyödyntämätön helmi. Se on jo nyt 24/7 operoiva kenttä ja sieltä on mahdollisuus tavoittaa 85 prosenttia suomalaisista jopa samana päivänä”, arvioi Dachser Finland oy:n toimitusjohtaja Tuomas Leimio.

Leimion näkemyksen mukaan uusi keskus voisi palvella erityisesti Pirkanmaan konepaja- ja elektroniikkateollisuutta sekä muun muassa koneiden varaosien kuljettamista. Yhtiö ei sulje palvelustaan pois myöskään verkkokaupan kansainvälistä tavaraliikennettä.

Dachserin uusi logistiikkakeskus tulee Tampere-Pirkkalan lentoaseman P3-pysäköintialueen viereen.

”Luonnollinen jatke”

Dachserilla on jo ennestään Keravalla 2019 avattu logistiikkakeskus. Tampere-Pirkkalan investointi vastaa suuruusluokaltaan Keravan logistiikka­keskusta.

”Näemme, että laajentuminen juuri Pirkkalaan ja Tampereen talousalueelle on luonnollinen jatke meidän vuonna 2014 alkaneelle kasvutarinalle Suomessa”, sanoo Leimio.

”Investointimme Tampere-Pirkkalan lentoasemalle luo ainutlaatuisen suoran yhteyden alueen yrityksille ja parantaa samalla entisestään alueen kilpailukykyä.”

Tampere-Pirkkalan rakennushankkeen julkistamistilaisuutta isännöi Tampereen pormestari Kalervo Kummola. Mukana olivat myös Pirkkalan pormestari Marko Jarva (kuvassa vas.) sekä Finavian lentoasemaverkostosta vastaava johtaja Jani Jolkkonen.

Tampere ja Pirkkala tyytyväisiä

Tampere ja Pirkkala toivottavat uuden toimijan lämpimästi tervetulleeksi.

”Kun saamme lentokentälle yhden uuden ison toimijan, se imee perässään muita. Huhutasolla liikkeellä on jo monta asiaa”, vihjaisee Pirkkalan pormestari Marko Jarva (kok).

Myös Tampere on tukenut tähän päivään asti salassa pidettyä hanketta alusta asti.

”Kaikki investoinnit lentokentälle ovat tärkeitä. Uskon, että tämän hankkeen ansiosta sinne on helpompi saada lisää myös matkustajaliikennettä”, kommentoi Tampereen pormestari Kalervo Kummola (kok).

Havainnekuva näyttää, miltä uusi logistiikkakeskus näyttää sen valmistuessaan Tampere-Pirkkalan lentokentän kupeeseen.

Finavia iloitsee

Finavia kertoo iloitsevansa uudesta sopimus­kumppanuudesta. Finavian toimitusjohtaja Kimmo Mäki arvioi torstain tiedotustilaisuudessa, että sopimus­kumppanuus vahvistaa Tampereen alueen lisäksi koko Suomen kilpailukykyä.

”Finavialle on tärkeää se, että sopimuksen ansiosta Tampere-Pirkkalan lentoaseman jo ennestään keskeinen asema vahvistuu. Nykyisen kolmen strategisen kivijalan; kansainvälisen matkustajaliikenteen, lentokoulutuksen ja sotilasliikenteen lisäksi Tampere-Pirkkalan lentoasemaa on mahdollista kehittää lentorahdin keskuksena“, Mäki sanoo.

Mäki myös muistuttaa, että maailmanlaajuisesti on nähty, miten lentoasemat vetävät puoleensa yrityksiä ja muodostavat keskenään klustereita eli toisiinsa kytköksissä olevia yritysryppäitä.

Aamulehden tietojen mukaan hankkeen toteuttamisesta neuvoteltiin yli vuoden ajan. Ratkaistavana oli kaavoituksen lisäksi muun muassa alueella olevien vanhojen vuokrasopimusten kohtalo.

”Minun vaikutelmani oli alusta asti se, että tämän toteuttamiseen oli kaikilla osapuolilla vahva usko ja tahto. Neuvottelut menivät oikein sujuvasti, mutta on totta, että monia asioita piti ottaa huomioon ennen lopullista päätöstä. Ne vaativat joskus vain aikaa”, Mäki sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos