Nokialla Kehon alueella paloi tiistai-iltana 23. toukokuuta Nokian eräveikot ry:n venevaja- ja varastorakennus. Pelastuslaitos sai ilmoituksen tulipalosta yhdeksän aikaan illalla, kertoo rikoskomisario Panu Rautio Sisä-Suomen poliisista.
Paikalle lähetettiin sekä pelastuslaitoksen että poliisin yksiköitä. Pelastuslaitos sai palon sammutettua, mutta Raution mukaan rakennus tuhoutui tulipalossa osittain.
Rautio sanoo, että alustavien tietojen mukaan poliisilla on syytä epäillä tulipaloa tahallaan sytytetyksi.
”Mitään muuta syytä syttymiselle ei tässä kohtaa voida olettaa olevan.”
Tulipalossa vaurioituneessa rakennuksessa oli Raution mukaan omaisuutta arviolta noin 10 000 euron arvosta.
”Parhaillaan selvitetään, kuinka pahasti omaisuus on vaurioitunut tulipalossa.”
Poliisi kaipaa havaintoja tulipalosta tai liikehdinnästä alueella palon syttymisaikoihin. Rautio sanoo, että palopaikan lähettyvillä on nähty hieman ennen tulipaloa kaksi noin 10–15-vuotiasta poikaa onkimassa, ja etenkin heidän havaintojaan kaivataan.
”Painotan, että poikia ei epäillä mistään. Heillä voi kuitenkin olla jonkinlaisia havaintoja mahdollisesta sytyttäjästä”, Rautio korostaa.
Poliisi pyytää havaintoja myös muilta alueella liikkuneilta. Havainnot voi ilmoittaa Nokian poliisin numeroon 0295 445 888 tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi.