Nokian uusi matkakeskus etenee jälleen yhden askeleen – Kaavaa käsitellään nyt ilman Teollisuusaseman korttelia

Vuoden 2021 havainnekuvassa näkymä pohjoisesta radan yli uudelle matkakeskukselle. Kuvaan on hahmoteltu punatiilinen asuinrakennus nykyisen linja-autoaseman paikalle. Kuvan oikeassa reunassa näkyvät rautatieasema ja Teollisuusasema suojellaan kaavalla.

| Päivitetty

Nokialle suunnitellun matkakeskuksen kaavamuutos on siinä pisteessä, että kaupunkikehityslautakunta lähetti tiistaina kaavaehdotuksen eteenpäin kaupunginhallitukselle. Lopullisesti kaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto.

Asemakaavan muutos käsittää Nokian rautatieaseman ja linja-autoaseman yli levittyvän alueen, johon on suunnitteilla uuden matkakeskuksen lisäksi asuintaloja ja palveluita. Matkakeskukseen kuuluvat rautatieasema ja uudet bussi- ja taksiterminaalit, uusi alikulkutunneli sekä pysäköintihalli ja muut liityntäpysäköintialueet.

Vanha rautatieasema ja Teollisuusaseman punatiilirakennukset on tarkoitus suojella, mutta koska sisätiloja saa muuttaa, niihin voisi sijoittaa esimerkiksi yksityisiä ja julkisia palveluja, liiketoimintaa tai työtiloja, tai kenties jopa loft-tyyppisia asuntoja.

Kerrostaloja on suunniteltu rakennettavaksi nykyisen linja-autoaseman paikalle ja Teollisuusaseman länsipuolelle sekä Rautatienkadun ja junaradan väliin, ratapihan reunamilta Pinsiöntien suuntaan.

Kaksi jälkimmäistä korttelia tosin jäävät vielä odottamaan tarkempia suunnitelmia. Ne on otettu tällä erää pois kaavaehdotuksesta, sillä kaupunki ei ole vielä päässyt sopimukseen maanomistajien kanssa. Kaavavalmistelua siis jatketaan näiden alueiden osalta erikseen ja viedään hyväksyntään sitten, kun maankäyttösopimukset on laadittu ja allekirjoitettu.

Edit 24.5. klo 14.28: Juttuun päivitetty lautakunnan päätös.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos