Yksityiset sosiaalipalvelun toimijat pyrkivät turvaamaan asiakasturvallisuuden myös tiistaina alkavan lakon aikana. Tehtävää vaikeuttaa se, että lakko koskettaa myös ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevia.
Yksityisen sosiaalipalvelualan henkilöstöä edustavat Tehy, Super ja Erto ovat antaneet lakkovaroituksen viiden vuorokauden lakosta tiistaista lähtien.
Attendo, Esperi Care ja Mehiläisen Mainiokodit ovat toimijoita, joihin lakko muun muassa kohdistuisi. Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist ja Mainiokotien liiketoimintajohtaja Niklas Härus ovat varautuneet lakkoon esimerkiksi tukeutumalla vuokrahenkilöstöön ja hyödyntämälle esihenkilöiden työpanosta.
Molemmat toimijat korostavat etenkin asiakasturvallisuuden säilymisen tärkeyttä lakon ajan.
”Teemme kaikkemme, että asiakasturvallisuus säilyy Attendon seitsemässä kohteessa, joita lakko koskee”, kertoo Holmqvist.
Härus kuvailee tilannetta erittäin haasteelliseksi, sillä kyse on asukkaista, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista hoivaa ja henkilökunnan jatkuvaa läsnäoloa.
”Olemme tehneet varautumissuunnitelman, jolla toiminta ja asukasturvallisuus pysytään turvaamaan lakkoaikana”, Härus kommentoi.
Mikä?
Useita lakkovaroituksia
Ammattiliitot ovat antaneet yksityiselle sosiaalipalvelualalle useita eri lakkovaroituksia tuleville viikoille. Niiden piirissä on muun muassa ympärivuorokautisen palveluasumisen ja varhaiskasvatuksen yksiköitä.
Ensimmäiset lakot alkavat tiistaina 23. toukokuuta, jos osapuolet eivät sitä ennen pääse neuvotteluratkaisuun. Ne päättyisivät lauantaina 27. toukokuuta.
Yksityisiä päiväkoteja koskevan lakon piirissä olisi esimerkiksi Touhulan ja Verkanappuloiden päiväkoteja. Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa lakot koskisivat esimerkiksi Attendon, Mehiläisen ja Esperi Caren yksiköitä Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueilla.
Keskiviikkona ilmoitettiin lakkovaroituksista, jotka kohdistuvat ympärivuorokautisen palveluasumisen ja palveluasumisen yksiköihin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Lakko koskisi 1.–3. kesäkuuta alkavia työvuoroja. Tuolloin lakonuhan piirissä on yhteensä 28 yksikköä, muun muassa Mehiläisen ja Esperi Caren yksiköitä.
Tiistaina useat ammattiliitot ilmoittivat lakkovaroituksista, jotka kohdistuvat lastensuojeluun ja yksityisiin päiväkoteihin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa touko-kesäkuun vaihteessa.
Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 70 000 ihmistä. Alalla on voimassa ylityö- ja vuoronvaihtokielto.
Ammattiliittojen tavoitteena on palkkauksen ja työolojen parantaminen.
Holmqvist kertoo, että Attendo on varautunut lakkoon yhteistyössä hyvinvointialueiden kanssa, mutta ei osaa arvioida vielä, kuinka monta työntekijää on tiistaina lakon alkaessa saapumassa töihin.
Esperi Caren henkilöstöjohtaja Pia Pallasto sanoo, että asukkaita ei jouduta lakon aikana siirtämään yksiköistä. Lisäksi mahdollisia resurssipuutoksia paikataan.
”Silti on mahdollista, että lakon piirissä olevat kodit saattavat joutua toimimaan hetkellisesti normaalia pienemmällä henkilöstömäärällä.”
Tiistaina alkavaksi ilmoitetun lakon lisäksi ammattiliitot ovat antaneet varoituksia seuraavista lakoista, jos sopua ei löydy.
”Vastuu viime kädessä hyvinvointialueella”
Työnantajapuoli eli Hyvinvointiala Hali on korostanut huolta siitä, että lakko kohdistuisi kaikkein hauraimpiin asiakasryhmiin.
Työmarkkinajohtaja Tuomas Mänttäri sanoi keskiviikkona tiedotteessa olevansa erityisen huolissaan siitä, että ”normaalien työmarkkinakäytäntöjen mukaisesti lakkojen ulkopuolelle ei ole rajattu edes asiakkaan hengen ja terveyden kannalta välttämättömiä töitä”.
Hoitajaliitto Superin puheenjohtaja Silja Paavola painottaa, että työtaistelun aikana vastuu asiakas- ja potilasturvallisuudesta on työnantajalla ja lopulta hyvinvointialueilla. Hän lisää, että lakkovaroitus on annettu lain puitteissa kaksi viikkoa ennen sen alkamista.
Tehyn neuvottelupäällikkö Vappu Okkeri sanoi viime viikolla, että Mänttärin lausunto on Tehyn osalta virheellinen ja että sen pyrkimys on vaikuttaa työtaisteluun.
”Viimeksi maanantaina olemme sanoneet sovittelijan luona, että emme ole missään nimessä kieltäytyneet keskustelemasta työtaistelun rajauksista, jos tarvetta niille on.”
Tehyn Okkeri muistuttaa, että yksityisen sosiaalipalvelualan palkat ovat satoja euroja jäljessä verrattuna julkiseen sektoriin.
”Vähimmäisvaatimus on se, että palkkaeroa korjataan”, Okkeri sanoo.