Nokian kaupunki sai uuden tunnustuksen – siitä tuli nuorisovaltuustomyönteinen kunta

Tunnustus voidaan myöntää kunnille, jotka edistävät kiitettävällä tavalla kunnan nuorten osallisuutta ja nuorisovaltuuston toimintamahdollisuuksia.

Suomen nuorisovaltuustojen liitto piti liittokokouksen viime vuonna.

| Päivitetty

Suomen nuorisovaltuustojen liitto on palkinnut Nokian kaupungin Nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaatilla. Tunnustus voidaan myöntää kunnille, jotka edistävät kiitettävällä tavalla kunnan nuorten osallisuutta ja nuorisovaltuuston toimintamahdollisuuksia.

Nokian lisäksi sertifikaatin saivat Akaa, Jämijärvi, Jokioinen, Kaarina, Kemi, Loppi, Mikkeli, Orivesi, Riihimäki, Vihti ja Virrat.

Lue lisää: Nokian nuorisovaltuuston tuore puheenjohtaja Vilho Tolonen on asunut Nokialla vasta alle vuoden, mutta mielikuva tulevaisuuden tehtävistä on jo kirkkaana mielessä

Liiton tiedotteen mukaan nuorisovaltuustomyönteisessä kunnassa nuorisovaltuuston tila on vakaa ja kunta tarjoaa erinomaisen perustan nuorisovaltuuston toiminnalle. Kunnassa on lisäksi nuorisovaltuustotoiminnan vaikuttavuutta tukevia rakenteita, joita käytetään ja kehitetään aktiivisesti.

Sertifikaatin saaneissa kunnissa esimerkiksi nuorisovaltuusto on edustettuna kunnanvaltuustossa, sillä on suora aloiteoikeus valtuustoon ja lautakuntaedustaja kunnan lautakunnissa.

Sertifikaatteja on nyt myönnetty yhteensä neljäänkymmeneen kuntaan Suomessa.

”On jälleen hienoa nähdä monissa kunnissa kehitystä nuorten osallisuuden parissa ja onnittelen lämpimästi nyt sertifikaatin saavia. Kannustan kaikkia kuntia ja kuntapäättäjiä pohtimaan, kuinka nuorten loistavat ideat kuntakehittämiseen saataisiin paremmin hyötykäyttöön, Suomen nuorisovaltuustojen liiton puheenjohtaja Nette Rimpioja kertoo tiedotteessa.

”Sydämelliset onnittelut jokaiselle sertifikaatin saajalle! Kantakaa tunnustusta ylpeydellä ja pitäkää se mielessä toiminnassanne. Saa vinkata naapurikunnillekin, jotta saadaan loputkin kunnat nuorisovaltuustomyönteisiksi”, hehkuttaa prosessista vastannut liittohallituksen jäsen Aada Aho.

Nyt myönnetyt sertifikaatit ovat voimassa 17.5.2023–1.6.2025.

Lue lisää: He edustavat Nokiaa Pirkanmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuustossa tänä vuonna

Lue lisää: Nokian uusi nuorisovaltuusto on valittu, katso tuoreet valtuutetut jutusta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos