Nokian Pitkäniemen psykiatrisessa sairaalassa on käynnissä oikeusasiavaltuutetun kolmipäiväinen tarkastus. Ennalta ilmoittamaton tarkastus alkoi eilen maanantaina ja se jatkuu keskiviikkoon.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.
Tampereen yliopistollisen sairaalan psykiatrian toimialuejohtaja, ylilääkäri Hanna-Mari Alanen kertoo, että sairaalalle tarkastus ei tullut täytenä yllätyksenä, sillä noin kuukausi sitten hän lähetti oikeusasiavaltuutetulle pyynnöstä suuren määrän ennakkomateriaalia.
Alanen kertoo, että oikeusasiavaltuutettu tarkastaa sairaalassa kahdeksan ennalta valittua osastoa. Osastoja on yhteensä 12.
Tarkastuksessa käydään läpi esimerkiksi tiloja sekä potilaslistoja. Suurin huomio tarkastuksessa on Alasen arvion mukaan tahdosta riippumattomassa hoidossa olevien potilaiden itsemääräämisasioissa sekä potilaiden oikeuksissa.
Tarkastusta suorittaa kahdeksan henkilöä, joista osa kuuluu oikeusasiavaltuutetun kansliahenkilökuntaan. Osa tarkastusta tekevistä on psykiatrian puolen asiantuntijoita.
Tampereen yliopistollisen sairaalan psykiatrian toimialuejohtaja, ylilääkäri Hanna-Mari Alanen kertoo, että että tarkastuksen jälkeen keskiviikkona järjestetään keskustelutilaisuus. Kirjallinen lausunto saapuu myöhemmin.
Vaikuttiko hoitojonot tarkastukseen?
Hanna-Mari Alanen on kertonut julkisuudessa useamman kerran aikuispsykiatrian vaikeasta tilanteesta, jossa pitkät hoitojonot ja resurssipula ovat ajaneet tilanteen paikoin äärimmilleen.
Alanen arvioi, että tarkastuksen taustalla voi osittain olla myös laaja uutisointi asiasta, mutta pääpaino on potilaissa ja heidän itsemääräämisoikeutensa toteutumisessa.
"Oikeusasiamies ei tarkista resursseja, vaan potilaiden hyvä on se mistä he lähtevät. Tässä tarkastuksessa potilaille annetaan mahdollisuus kertoa niistä ongelmista, joita on olemassa”, hän sanoo.
Alanen arvioi, että näihin keskusteluihin käytetään myös aikaa. Hän kertoo, että tarkastusryhmä keskustelee potilaiden kanssa kiireettömästi.
”Koen, että tarkastukseen on panostettu ajan kanssa, ja se on hyvä asia”, Alanen sanoo.
Tarkastus päättyy huomenna keskiviikkona. Alanen kertoo, että tarkastuksen jälkeiseen yhteiseen keskustelutilaisuuteen osallistuu lääkäreitä, ylilääkäreitä sekä esimerkiksi osastonhoitajia.
”He kertovat havainnoistaan ensin suullisesti. Kirjallinen lausunto, jossa on määritelty myös korjattavia asioita tulee myöhemmin”, Alanen sanoo.