Nokialainen kokoomuspoliitikko loikkasi keskiviikkona yhteen leiriin, perjantaina perussuomalaisiin - ”kaipasin puoluetta”

”Juuri tällaista naista me tarvitsemme.” Pari päivää sitten Kuusento ehti ensin siirtyä Olli Välimäen valtuustoryhmään. Uusi käänne vaikuttaa poliittisiin voimasuhteisiin Nokialla.

Iinu Kuusento on ollut kokoomuksen kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2017. Nyt hän vaihtaa puoluetta.

Nokian kokoomuksesta juuri lähtenyt valtuutettu Iinu Kuusento on jättänyt jäsenhakemuksen Perussuomalaisten puolueeseen ja liittyy Nokian perussuomalaisten valtuustoryhmän jäseneksi.

Keskiviikkona Kuusento ehti jo ilmoittaa siirtyvänsä kokoomuksen valtuustoryhmästä Olli Välimäen valtuustoryhmään. Uuden ryhmän nimeksi olisi tullut Kuusento & Välimäki.

Iinu Kuusento, miksi muutitkin mieltäsi ja siirryit perussuomalaisiin?

Kuusennon mukaan taustalla on se, että hän ei enää voinut jatkaa kokoomuspuolueen jäsenenä.

Kuusennon ajatus oli siirtyä Olli Välimäen valtuustoryhmään, mutta jatkaa kokoomuksessa puolueen jäsenenä jäsenyhdistyksen eli Nokian Kokoomus ry:n kautta.

”Minun oli tarkoitus maksaa heille myös luottamusmaksuni eli yhdistykselle ja puolueelle ei olisi aiheutunut vahinkoa. Oli tarkoitus maksaa heille luottamustehtävistäni niin sanottu puoluevero”, Kuusento sanoo.

Valtuustossa hänen oli tarkoitus siirtyä Välimäen ryhmään, jolla ei ollut puoluetta.

Kuusennon mukaan hänen siirtymisensä jälkeen Nokian kokoomus ry:stä otettiin häneen yhteyttä ja ilmoitettiin, että hänet halutaan erottaa. Kuusento kertoo saaneensa jo kutsun erottamiskokoukseen ja viestin, että kaikki yhdistyksen hallituksen jäsenet aikoivat äänestää erottamisen puolesta.

”Eilen erosin itse kokoomuspuolueesta, Nokian kokoomus ry:stä kokoomuksen sivustolla verkossa”, Kuusento sanoo.

Siinä vaiheessa perussuomalaiset alkoivat Kuusennon mukaan lähestyä.

”He kysyivät, kiinnostaisiko minua tulla heidän ryhmäänsä”, Kuusento kertoo.

Kuusento sanoo kaivanneensa puoluetta.

”Heidän toimintansa kuulosti kiinnostavalta ja innostavalta. Heillä on kokoomusryhmään verrattuna paljon avoimempaa päätöksentekoa, mitä olin kaivannutkin.

Kuusento kertoi keskiviikkona Nokian Uutisille, että lähdön taustalla oli hänen jonkin aikaa jatkunut tyytymättömyytensä kokoomuksen valtuustoryhmän toimintatapoihin ja linjauksiin sekä ihmisten epäreilu kohtelu.

Perussuomalaisilla on Kuusennon mukaan yrittäjyysarvoja, kuten kokoomuksellakin. Samoin kunnan ja yhteiskunnan kehittämiseen liittyviä arvoja, jotka ovat samoja kuin hänellä.

Eikö sinulla ole perussuomalaisten kanssa mitään arvoristiriitoja?

”Ei. En koe arvoristiriitoja”, Kuusento sanoo.

”Ajattelen, että on tärkeää, keitä siinä ryhmässä toimii, minkälaisia ihmisiä on ja minkälainen ryhmädynamiikka on. Voin aivan hyvin toimia sielläkin Nokian hyväksi.”

Kuusennon mukaan myös Olli Välimäki tuki siirtoa lämpimästi.

Nokian kaupunginvaltuuston ryhmien väliset voimasuhteet muuttuvat, kun kokoomukselta siirtyy yksi poliitikko perusuomalaisiin. Kuva valtuuston kokouksesta lokakuussa 2022.

”Laaja-alainen”

Nokian Perussuomalaisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Maria Asunta toivottaa Iinu Kuusennon lämpimästi tervetulleeksi joukkoon.

”Kuusennon laaja-alainen osaaminen niin yritysjuridiikasta, kuntahallinnosta, kulttuurista ja mediasta on vertaansa vailla. Juuri tällaista naista me tarvitsemme”, Asunta sanoo perussuomalaisten tiedotteessa.

Nokian Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja Matti Salin on samoilla linjoilla, ja muistuttaa perussuomalaisten olevan aito yhteistyön puolue:

”Paikallispolitiikassa yhteistyö Kuusennon kanssa on ollut mutkatonta, joten on hienoa päästä tiivistämään yhteistyötä”, Salin sanoo perussuomalaisten tiedotteessa.

Kuusennon käänne vaikuttaa nyt myös poliittisiin voimasuhteisiin Nokialla.

Perussuomalaiset nousee sosialidemokraattien rinnalle suurimmaksi puolueeksi Nokialla. Perussuomalaisilla on Kuusento mukaan lukien 9 valtuutettua, aivan kuten sosialidemokraateillakin.

Kokoomuksella valtuutettuja on 8. Vasemmistolla valtuutettuja on 7 ja vihreillä 6.

Edit. Korvattu Iinu Kuusennon alkuperäiset tiedotteesta peräisin olevat sitaatit Nokian Uutisten saamilla kommenteilla.

Lue lisää: Nokian kokoomuksessa kohisee: Yksi valtuutetuista loikkaa toiseen ryhmään – taustalla tyytymättömyys kokoomusryhmän toimintatapoihin

Lue lisää: Demarit on nyt suurin puolue Nokian kaupunginvaltuustossa: Onko nykyinen paikkajako enää oikeudenmukainen? – Tästä neuvotellaan perjantaina

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos