Nokian Raskaat Renkaat käynnistää muutosneuvottelut, yhtiö tiedotti tiistaina kello 14:n aikaan. Tavoitteena on tuotannon sopeuttaminen markkina- ja kysyntätilanteen muutokseen. Muutosneuvottelut koskevat Nokian Raskaiden Renkaiden työntekijöitä Nokialla, yhteensä noin 160 henkilöä.
Yrityksen harkitsemia mahdollisia sopeuttamistoimia ovat Raskaiden Renkaiden työntekijöiden lomautukset sekä lyhennetty päivä- tai viikkotyöaika.
Raskaiden Renkaiden toimitusjohtaja Manu Salmen mukaan yritykset investoivat tällä hetkellä varovasti ja renkaiden kysyntä on heikentynyt viime syksystä lähtien.
”Teemme kuitenkin täysillä renkaita Nokialla, joten meidän on pakko sopeuttaa tuotantoamme väliaikaisesti.” Salmen mukaan ennusteet tulevaisuudesta ovat sumuisia, mutta hän uskoo, että käänne parempaan tulee varmasti.
Manu Salmi kuvattiin pääkonttorilla maaliskuussa.
Irtisanomisia ei ole luvassa. Salmen mukaan on tärkeä pitää omista koulutetuista ja kokeneista työntekijöistä tiukasti kiinni.
”Kovin herkästi emme lähde irtisanomislinjalle. Pyrimme saamaan varastotilanteen hallintaan muilla keinoilla.”
Sopeutustoimet on alustavasti suunniteltu hoidettaviksi lomauttamalla tuotannollisin ja taloudellisin syin enintään 90 päiväksi. Toimenpiteet on suunniteltu toteutettavaksi vuoden 2023 aikana. Neuvottelut kestävät kaksi viikkoa.
Komponenttipula vaivana
Raskaiden Renkaiden pääluottamusmies Mika Lehmusvirta sanoo, että kutsu muutosneuvotteluihin oli ennakoitavissa.
”Venäjän sodan tilanteesta johtuen asiakkaillamme on ollut vaikeuksia saada komponentteja omiin koneisiinsa. Komponenttipula ei koske pelkästään meidän asiakkaitamme, vaan näkyy myös uusissa henkilöautoissa”, Lehmusvirta sanoo.
Lehmusvirta sai tietää muutosneuvotteluista itsekin vasta tiistaina iltapäivällä.
”Vielä ei ole puhelin pirissyt, mutta näillä mennään nyt.”
Raskaat Renkaat valmistaa erikoisrenkaita kuorma-autoihin ja raskaalle teollisuudelle. Lähes kaikki raskaat renkaat valmistetaan Nokian-tehtaalla.
Edit: Juttuun on lisätty toimitusjohtaja Manu Salmen kommentit kello 15.18.