Toukokuun alku on Pirkanmaalla kolea, pakkaseltakaan ei vältytä – ”Kevät näyttäisi edistyvän hitaasti tällä viikolla”

Sateet tulevat Etelä-Suomessa vetenä, mutta maan keskiosissa voi tulla märkää lunta. Pirkanmaalla on satanut märkää lunta, ja ajokeli voi olla paikoin huono.

Ylöjärven Teivossa oli maa valkoisena noin kello 6.15 tiistaiaamuna.

Tiistain vastaisena yönä alkavat sateet voivat tulla kylmien lämpötilojen vuoksi räntänä tai jopa lumena Suomen keskiosissa, kertoo Foreca. Esimerkiksi Nokialla satoi aamulla märkänä lumena tai räntänä.

Sateet tulevat Etelä-Suomessa vetenä, mutta maan keskiosiin voi märkää lunta kertyä tiistain aikana kaikkiaan 5–10 senttiä. Lämpötila jää tiistaipäivänä Pirkanmaalla kolmen ja viiden asteen välille.

Ilmatieteen laitos varoittaa tiistaina huonosta ajokelistä lumi- tai räntäsateen vuoksi. Varoitus on voimassa Pirkanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Savon maakunnissa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. Huonon ajokelin varoitus on Pirkanmaalla voimassa iltaan asti.

Pakkasöitä ja sateita

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Petri Hoppula sanoo, että lämpötilat ovat useita asteita tavanomaista kylmempiä. ”Kevät näyttäisi edistyvän hitaasti tällä viikolla.”

Lämpötilojen vuorokausivaihtelut ovat tällä viikolla suuria. Yöt ovat kylmiä, sillä meteorologi Hoppulan mukaan lämpötila laskee ensi yönä Pirkanmaalla usean asteen pakkaselle. Yöaikaan on myös pieni mahdollisuus liukkaalle ajokelille maanteillä.

Keskiviikkopäivänä vesisadealueita liikkuu Pirkanmaan yli tiuhaan, mutta sää poutaantuu maakunnassa iltaan mennessä. Sateen sattuessa kohdalle lämpötila pysyttelee alle viidessä asteessa.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä lämpötila laskee Pirkanmaalla jopa viiteen pakkasasteeseen. Torstai ja perjantai ovat alkuviikkoa poutaisempia ja päivälämpötilat nousevat loppuviikosta lähelle kymmentä astetta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos