Tampereen kaupunkiseudun kunnat selvittivät viime talvena yhdessä Väyläviraston kanssa, miten alueen lähijunaliikennettä voitaisiin kehittää nykyisen ratakapasiteetin puitteissa. Jo aikaisemmissa selvityksissä on käynyt ilmi, että suuremmat muutokset vaatisivat lisäraiteita sekä Nokian ja Ylöjärven suunnille että pääradalle etelän suuntaan.
Selvityksessä kävi ilmi, että nykyinen ratakapasiteetti mahdollistaisi liikenteen lisäämisen Oriveden suuntaan tasaisella tunnin vuorovälillä sekä uusien seisakkeiden ottamisen käyttöön. Puolen tunnin vuoroväli Tampereelta Nokian ja Lempäälän suuntiin olisi puolestaan mahdollista junien kääntö- ja ohituspaikkoja parantamalla. Lisäksi joidenkin kaukojunien pysähtyminen Ylöjärvellä olisi mahdollista puuterminaalia siirtämällä ja kaukojunien aikatauluja muuttamalla.
”Selvitys antaa hyvät perusteet keskittää seudun ja kuntien panoksia ensivaiheessa toteutettavien, kuten Epilän, Messukylän, Ruutanan ja Sääksjärven seisakkeiden suunnitteluun sekä Tampereen henkilöratapihan toteutukseen. Samalla voi jo ostaa junaliikennettä Oriveden suuntaan. Muualla merkittäviä palvelutason nostoja on perusteltua odottaa uusien seisakkeiden ja henkilöratapihan valmistuttua”, liikennejärjestelmäpäällikkö Tapani Touru sanoo Tampereen kaupunkiseudun tiedotteessa.
Tampereen henkilöratapihan kehittäminen nähdään merkittävänä koko alueen junaliikenteen kannalta. Väyläviraston mukaan ratapihan kehityshanke ei silti olisi ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Haasteena olisi junien sovittaminen laitureille ja linjaosuuksille niin, että liikennöintikustannukset pysyisivät kohtuullisina ja kokonaisuus ja kalustokierto tehokkaina. Lisäksi rakentamistyöt rajoittaisivat ratapihan käyttömahdollisuuksia useamman vuoden.
”Tältä kannalta lähijunaliikenteen selkeä lisääminen olisi mahdollista aikaisintaan vuosikymmenen loppupuolella, mikäli Tampereen henkilöratapihan parantamishankkeen rakennustyöt käynnistyisivät lähivuosina. Hankkeella ei ole kuitenkaan vielä rahoituspäätöstä”, Väyläviraston liikennejärjestelmäasiantuntija Erika Helin toteaa Väyläviraston tiedotteessa.
Tampereen kaupunkiseutu aikoo hyödyntää ratakapasiteettiselvityksen tuloksia valmistautuessaan ensi syksynä käytäviin MAL-neuvotteluihin, joissa seutu sopii valtion kanssa maankäyttöön, asumiseen ja liikenteeseen liittyvistä tavoitteista ja toimenpiteistä seuraaville vuosille.
Oikaisu 16.5. kello 13.24: Juttuun on korjattu, että MAL-neuvotteluissa seutu sopii valtion kanssa maankäyttöön, asumiseen ja liikenteeseen liittyvistä tavoitteista. Aiemmin jutussa luki virheellisesti, että maankäyttöön, asumiseen ja rakentamiseen liittyvistä tavoitteista.