Suomi on saamassa oikeistohallituksen – Kokoomus, perussuomalaiset, rkp ja kd aloittavat hallitusneuvottelut

Orpon tavoitteena on, että Suomessa on kesäkuussa toimintakykyinen enemmistöhallitus.

Hallitustunnustelija Petteri Orpo (kok.) kertoo tänään, mitkä puolueet lähtevät hallitusneuvotteluihin. Orpo kuvattuna Helsingissä 25. huhtikuuta.

Hallitusneuvotteluihin on kutsuttu kokoomuksen lisäksi perussuomalaiset, rkp ja kristillisdemokraatit.

Oikeistopuolueista koostuva hallituspohja on näyttänyt hyvin selvältä jo jonkin aikaa. Hallitustunnustelija Petteri Orpo (kok) vahvisti kokoonpanon torstaina tiedotustilaisuudessa.

Orpo sanoi pitävänsä ilmiselvänä, että neuvotteluihin lähtevillä puolueilla on eroja. Suurimmaksi haasteeksi hän luonnehti julkisen talouden sopeuttamisen kokonaisuuden.

”En koe, että niissä asioissa, joissa on eroja, ettemmekö pystyisi löytämään pragmaattisia ratkaisuja. Kokonaisuus on se, mikä ratkaisee”

Hänen tavoitteenaan on, että Suomessa on kesäkuussa toimintakykyinen enemmistöhallitus.

”Mitään niin suurta erimielisyyttä puolueiden välillä ei ole, ettei niistä voisi neuvotella. Varsinaisia sopimuksia tai sitoumuksia ei ole vielä tehty”, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi tiedotustilaisuudessa.

Ennakkoon on arvioitu, että kokoomuksen ja rkp:n sekä toisaalta perussuomalaisten välillä on soviteltavaa etenkin maahanmuuttopolitiikassa. Myös EU-politiikkaan ja ilmaston- ja ympäristönsuojeluun liittyy hyvin eriäviä näkemyksiä.

Myös RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson uskoo, että keskustelemalla on mahdollista löytää ratkaisuja vaikeissakin asioissa, kuten maahanmuuttokysymyksissä.

”Itse luotan siihen, että Suomessa pystymme sopimaan asioista”, hän sanoi.

Henriksson kertoi puolueen lähtevän luottavaisin mielin kohti Säätytaloa hallitusneuvotteluihin. Suuri enemmistö RKP:n eduskuntaryhmästä sanoi hänen mukaansa neuvotteluille kyllä. Vain yksi edustaja, Eva Biaudet, oli asiasta toista mieltä.

Kristillisdemokraatit eivät vielä ole esittäneet varsinaisia kynnyskysymyksiä yhteistyölle hallitustunnustelujen aikana.

Puheenjohtaja Sari Essayah nosti jälleen esiin, että ennakkovaikuttamista EU:ssa pitää parantaa.

”Tunnusteluvaiheessa ei muodosteta hallituksen EU-poliittisia linjauksia”, hän kuitenkin sanoi.

Hallitusneuvotteluiden aikana jokin puolue voi jättäytyä neuvotteluista pois ja jokin toinen ryhmä tulla uutena mukaan. Jos hallitusneuvottelut epäonnistuvat, vaihtuu tunnustelija ja prosessi alkaa alusta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos