Hyvinvointialueen laskutus sakkaa edelleen: Asiakkaille lähetetty kerralla jopa kuukausien laskut

Osa asiakkaista on saanut laskut kuukausia myöhässä. Suurin syy laskutusongelmiin liittyy asiakas- ja potilastietojärjestelmien hajanaisuuteen.

Laskutuksen tilanne vaihtelee asuinkunnan ja palvelun mukaan.

Pirkanmaan hyvinvointialueen asiakkaista osa on joutunut odottamaan laskuaan tavallista pidempään. Laskut ovat saattaneet tulla vasta useita kuukausia palvelun käytön jälkeen. Osa jatkuvien palveluiden käyttäjistä on saanut yhdellä kertaa useiden kuukausien laskuja.

Pirkanmaan hyvinvointialue kertoo tiistaina julkaistussa tiedotteessaan, että viivästykset johtuvat pääasiassa henkilöstövajeesta laskutuksen, tulotietojen tarkastuksessa sekä maksuanomusten käsittelyssä. Hyvinvointialueelle rekrytoidaan parhaillaan lisää työntekijöitä, jotta laskutusta saadaan nopeutettua.

Laskutuksen ongelmat ovat johtaneet myös asiakaslaskutuksen puhelinpalvelun ruuhkautumiseen.

”Arvioimme, että laskutus saadaan ajan tasalle kesään mennessä. Sen sijaan ruuhka tulotietojen tarkistamisessa ja niihin perustuvien maksupäätöksien tekemisessä jatkuu todennäköisesti kesän yli”, toteaa hyvinvointialueen talouspalvelujohtaja Mikko Hannola.

Pirkanmaan hyvinvointialueen laskutusongelmista uutisoitiin myös maaliskuun alkupuolella.

Lue lisää: Laskutuksessa viivästyksiä Pirkanmaan hyvinvointialueella, syynä henkilöstöpula

Hajanaiset järjestelmät

Hyvinvointialue kertoo, että suurin syy ongelmiin liittyy asiakas- ja potilastietojärjestelmien hajanaisuuteen. Tulevaisuudessa järjestelmiä yhtenäistetään, jolloin myös laskutus yksinkertaistuu. Tällä hetkellä laskutusaineistoja saadaan useista eri järjestelmistä, ja niiden keskitetty ja yhdenmukainen käsittely ja ylläpito on haastavaa.

Mikäli laskutuksen viive aiheuttaa asiakkaalle maksuvaikeuksia, laskuille voidaan laatia maksuaikataulu. Laskun mukana tulevasta liitteestä voi tarkistaa yhteystiedot, joiden kautta saa apua maksuun liittyvissä haasteissa.

Koska laskutus perustuu tällä hetkellä useisiin erilaisiin asiakas- ja potilastietojärjestelmiin, Pirkanmaan hyvinvointialueella ei ole yhtä keskitettyä asiakaslaskutuksen yhteydenottokanavaa. Teknisesti laskujen lähettämisestä sekä maksujen perimisestä vastaa Monetra Pirkanmaa Oy.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos