Ikävä yllätys odotti autoilijaa Nokian Taka-Lauttalassa – pakoputkeen oli puristettu uretaania

Pahimmassa tapauksessa auton moottorin rikkoutuminen on mahdollista.

Anki Paso huomasi sattumalta uretaanin autonsa pakoputkessa.

Kiirastorstain aamu ei tarjoillut millään tavalla mukavia tunnelmia Taka-Lauttalassa asuvalle Anki Pasolle.

Normaalisti hän olisi hypännyt suoraan autoonsa ja lähtenyt töihin aamukahdeksalta. Tämä aamu teki onneksi poikkeuksen, ja hän odotteli kyytiä pihallaan.

”Huomasin pihalla kaksi vaaleaa pötköä ja ihmettelin, että voivatko ne olla vanhoja maatuneita koiran kakkoja”, Anki Paso kertoo.

Lähempi tarkastelu paljasti kuitenkin, että kyse oli jostain muusta, sillä samaa valkoista ainetta roikkui myös kotipihaan pysäköidyn auton pakoputkesta.

”Ei hyvää päivää. Normaalisti olisin vain hypännyt auton kyytiin, oli ihan vahinko, että huomasin sen. Ihan hirveää.”

Hän yritti poistaa uretaania pakoputkesta ja sai osan pois. Koska uretaani oli vielä keskeltä tuoretta, Anki arvioi, että se oli laitettu sinne aamuyön tunteina. Hän oli jättänyt auton ajotielle iltakymmeneltä.

"Torvisienenkadulla uretaanijäämiä on lisäksi siellä täällä, mutta en nähnyt, että sitä olisi toisiin autoihin laitettu.”

”Nyt kannattaa varmaan tutkia reppuja, jos sieltä löytyy uretaanipurkki”, Anki sanoo.

Auto ei lähde käyntiin

Nokialaisen autokorjaamon Autojanin Jani Heinonen arvioi, että pahimmassa tapauksessa auton moottorin rikkoutuminen on mahdollista.

”Yleensä kuitenkin uretaani turpoaa niin, että auto ei lähde käyntiin tai se sammuu”, Heinonen sanoo.

Joka tapauksessa auton pakoputki on vaihdettava siltä matkalta, missä uretaania on. Korjauskustannukset yltävät autosta riippuen satasiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos