Nokian renkaiden kauppa Venäjällä jatkuu – Uusi omistaja esiintyy suomalaisena, Vianor-ketjusta tuli Ivanor

Nokian renkaiden viestinnästä kerrotaan, että uudella omistajalla on meneillään päivitys verkkosivuilla.

Nokian renkaat on edelleen Nokian renkaat venäjänkielisellä sivustolla vetäytymisestä huolimatta. Vianor on muuttunut Ivanoriksi.

Nokian renkaiden ja yhtiön omistaman Vianor-brändin nimissä myydään edelleen nokialaisyhtiön renkaita Venäjällä.

Nokian Renkaat kertoi kesäkuussa 2022 vetäytyvänsä Venäjältä maan aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa. Suomalaisyhtiö myi Venäjän-toimintonsa öljyjätti Taftnetille maaliskuussa 285 miljoonan euron hintaan.

Lue lisää: Nokian Renkaat sai Venäjän-toimintojensa myynnin päätökseen

Nokian renkaiden virallisilla venäjänkielisellä nettisivulla kerrotaan, että kaikki yhtiön toiminta Venäjällä on loppunut. Sivuilta löytyy kuitenkin linkki nettisivulle, josta löytyy ”tietoa takuupalveluista sekä tuotetiedoista”.

Kyseisellä sivustolla ei ole mainintaa siitä, että Nokian renkaat olisi myynyt Venäjä-toimintonsa. Osa yhteystiedoista on kuitenkin muutettu. Aino Paavola Nokian renkaiden viestinnästä vahvistaa, että kyseinen sivusto on Nokian renkaiden Venäjä-toimintojen uuden omistajan Tatnetftin omistama. ”Heillä on sivuston päivitys meneillään”, Paavola kertoo.

Sivujen samankaltaisuudesta kertoi ensin Tyrepress.

Kuvakaappaus Nokian renkaiden toiminnot maaliskuussa ostaneen Taftnetin sivuilta.

Venäjällä kaupan yhä Nokian renkaita

Paavolan mukaan Tatneftilla on oikeus myydä Nokian renkaiden Venäjälle jääneet Nokian Tyres -brändin renkaat. Paavolan mukaan Tatnetf ei kuitenkaan voi enää valmistaa renkaita brändin alla.

Myös Nokian renkaiden omistaman huolto- ja rengaspalveluita tarjoavan Vianorin liiketoiminta on loppunut Venäjällä. Vuonna 2005 Venäjälle rantautunut Vianor oli Venäjän suurin rengasketju. Tuotemerkki ei siirtynyt kaupassa uudelle venäläisomistajalle Tatneftille.

Vianor tunnetaan nykyään Venäjällä kaupan jälkeen Ivanorina. Ivanorin logo ja värimaailma muistuttavat erehdyttävästi edeltäjäänsä. Ivanorin tiedotteessa todetaan, että ”ketjun visuaalinen ilme on tuttu kuluttajille.”

Myös Vianorin nimeä ja brändiä käytetään venäjänkielisellä sivustolla. Vianorin logoa käyttävällä sivustolla on myös myynnissä Nokian renkaita. Sivuston omistajaksi on merkitty Northern Way, joka on rekisteröity englantiin, mutta osa sen omistajista on Venäjän kansalaisia.

Nokian renkaiden Aino Paavolan mukaan Vianorilla ei ole liiketoimintaa Venäjällä, eikä kyseinen sivusto ei ole Nokian renkaiden.

Vianor on Venäjällä nykyään Ivanor.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos