Pirhan takaisinsoittopalveluun tulee nyt valtavasti yhteydenottoja – Kovat ruuhkat johtuvat pääosin kahdesta syystä

Pirkanmaan hyvinvointialueen takaisinsoittopalvelu on ajoittain ruuhkautunut. Ruuhkan taustalla on kuitenkin kaksi yllättävää syytä.

Pelkästään Tampereella takaisinsoittopalveluun tulee kuukaudessa noin 20 000 puhelua.

Pirkanmaan hyvinvointialueen takaisinsoittopalvelussa on edelleen paikoin ongelmia.

Vaikka suurin osa saa yhteydenoton takaisinsoittopalvelun kautta lain määrittelemän kolmen vuorokauden aikana, osa joutuu odottamaan ammattilaisen yhteydenottoa pidempään.

Syyskuun alusta alkaen laki hoidon tarpeen arviointiin pääsystä kiristyy. Tällöin hoidon tarpeen arviointi tulee tehdä saman päivän aikana.

Pirkanmaan hyvinvointialueen avopalvelujen linjajohtaja Eeva Torppa-Saarinen pitää lakimuutosta vaikeana tilanteessa, jossa puheluita tulee jopa poikkeuksellisen paljon.

Torppa-Saarinen sanoo, että alkuvuoden aikana pelkästään Tampereen sote-asemille on tullut kuukaudessa noin 20 000 puhelua.

Kun soitot suun terveydenhuollon palveluiden puolelle lasketaan mukaan, yhteydenottojen määrä pelkästään Tampereen osalta on kuukausitasolla 35 000.

Muutoksia tulossa

Torppa-Saarinen sanoo, että puheluiden kanssa päällekkäistä ja turhaa työtä lisää se, että potilas voi olla Pirhaan yhteydessä myös muissa kanavissa, jotka eivät keskustele keskenään.

Pahimmassa tapauksessa tämä aiheuttaa sen, että potilaan asiaa edistetään kolmen eri kanavan kautta tehdyn yhteydenoton kautta tietämättä siitä, että asia on jo edennyt. Torppa-Saarinen sanoo, että nykyinen tapa on omiaan lisäämään turhaa työtä sekä asiakkaille että ammattilaisille.

Tilanteeseen on tulossa kuitenkin muutos ensi vuonna, kun hyvinvointialueen digitaalinen sotekeskus aloittaa toimintansa.

Torppa-Saarinen kertoo, että tavoitteena on, että tällöin yhteyttä voi ottaa vain yhtä kanavaa käyttäen. Samalla pyrkimys on, että jo ensimmäisen yhteydenoton aikana pääsee hoidontarpeen arviointiin ja edelleen ratkaisuun omassa asiassaan esimerkiksi videovastaanoton avulla.

Tällä hetkellä haasteita takaisinsoittopalveluun tuo myös se, ettei palvelua voida Pirkanmaan hyvinvointialueella keskittää, vaan jokainen yhteydenotto tehdään oman alueen terveysasemalle. Hyvinvointialueen yhteisen puhelinpalvelun esteenä on erilliset puhelin- ja potilastietojärjestelmät, jotka eivät keskustele keskenään.

Myös tähän on tulossa muutos, mutta ei kuitenkaan aivan nopeasti. Torppa-Saarinen sanoo, että yhteisen potilastietojärjestelmän kilpailutus on vasta käynnistymässä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos