Purettavaksi haluttujen Sarpatintien kerrostalojen kaavamuutos etenee – taloissa majailee lepakoita, joiden vuoksi purkaminen tarvitsee poikkeusluvan

Kaavaehdotuksessa nykyisten kerrostalojen tilalle on hahmoteltu kuutta uutta taloa, joissa olisi kuusi kerrosta eli kaksi kerrosta nykyistä enemmän.

Sarpatintien kerrostalojen asukkaat järkyttyivät, kun tieto talojen purkamisesta tuli. Kuva on tammikuulta 2021.

| Päivitetty

On kulunut reilut kaksi vuotta siitä, kun Sarpatintie 12:n asukkaat lukivat Nokian Uutisista, että heidän kotitalonsa halutaan purkaa. Asukkailla ei ollut purkusuunnitelmista aiempaa tietoa.

Kyse on maanomistajan hakemasta kaavamuutoksesta, joka mahdollistaisi nykyisten kerrostalojen purkamisen ja uusien talojen rakentamisen tilalle. Nyt kaavamuutos on edennyt luonnosvaiheesta kaavaehdotukseen. Kaupunkikehityslautakunta käsitteli sitä tiistaisessa kokouksessaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos