Tänään on viimeinen päivä äänestää ennakkoon – Nokialla äänensä on antanut jo liki 9 000

Ennakkoon voi käydä äänestämässä missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa, joita on esimerkiksi kauppakeskuksissa ja kirjastoissa.

Tiistai 28. maaliskuuta on viimeinen päivä äänestää ennakkoon eduskuntavaaleissa.

Ennakkoäänestys päättyy tänään, ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina.

Eduskuntavaalien tähänastinen ennakkoäänestys on ollut vilkasta. Maanantai-iltaan mennessä vaaliuurnilla oli käynyt runsaat 30 prosenttia kotimaan äänioikeutetuista. Näin myös Nokialla, jossa 8 801 nokialaista eli 32,4 prosenttia äänioikeutetuista oli antanut äänensä.

Edellisissä eli vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 10 681eli 41,8 prosenttia nokialaisista äänesti ennakkoon.

Lue lisää: Salama Kankkunen, 3, testasi minikokoisen äänestyspaikan Virrassa – Lapset ja nuoret saavat harjoitella äänestämistä omien aiheiden avulla

Erityisen aktiivisesti on tähän mennessä äänestetty Lapissa, Pirkanmaalla ja Satakunnassa. Sen sijaan Manner-Suomen vaalipiireistä Uudellamaalla ja Oulussa on äänestetty hieman vähemmän.

Äänestettäessä on todistettava henkilöllisyys. Ennakkoon voi käydä äänestämässä missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa, joita on esimerkiksi kauppakeskuksissa ja kirjastoissa.

Nokialla ennakkoäänestyspaikat ovat Prismassa, Citymarketilla ja Kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa. Äänestyspaikat sulkeutuvat kello 20.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos