Nokian taposta lähes 11 vuodeksi vankeuteen tuomittu mies tyytymätön koko tuomioon

Pirkanmaan käräjäoikeus passitti tuomitun Kylmäkosken vankilaan 9. maaliskuuta.

Henkirikos tapahtui Nokian Harjuniityssä 9. marraskuuta 2022.

Nokialla marraskuussa tehdystä taposta Pirkanmaan käräjäoikeudessa lähes 11 vuodeksi vankeuteen tuomittu mies on ilmoittanut tyytymättömyytensä koko saamaansa tuomioon.

Tyytymättömyyden ilmoittaminen määräajassa tarkoittaa, että asiassa on tarkoitus tehdä valitus hovioikeuteen. Valitus on jätettävä 11. huhtikuuta mennessä.

Kymmenen vuoden ja kymmenen kuukauden yhdistetyn vankeustuomion saanut Seppo Ilmari Murros määrättiin käräjäoikeudessa pidettäväksi edelleen vangittuna. Hänet passitettiin Kylmäkosken vankilaan suorittamaan rangaistusta tai muutoin siellä säilytettäväksi, kunnes rangaistuksen täytäntöönpano alkaa. Hovioikeuskäsittely tarkoittaisi sitä, että kyse olisi toistaiseksi säilyttämisestä.

Tuomittu myönsi 9. maaliskuuta käräjäoikeudessa tapon, joka tapahtui hänen naisystävänsä asunnossa Nokian Harjuniityssä. Tuomittu ei muista tekoa tapahtuneeksi, mutta hän pitää mahdollisena, että hän on aiheuttanut naiselle kuolemaan johtaneen vamman pistämällä tätä puukolla kaulaan.

Mies on tuomittu aiemmin tapon yrityksestä samaa naista kohtaan, ja useita kertoja pahoinpitelyrikoksista. Mies oli oleillut naisen asunnossa vapauduttuaan elokuussa 2022 tapon yrityksestä ehdonalaiseen.

Uhrilla on kaksi lasta, joista toinen oli rikoksentekohetkellä alaikäinen, toinen nuori aikuinen. Lapset eivät olleet tavanneet äitiään noin kymmeneen vuoteen, mutta tämä muisti heitä merkkipäivinä. Oikeus tuomitsi miehen korvaamaan molemmille lapsille 4 000 euroa. Tuomittu myönsi lasten vaatimukset perusteiltaan oikeiksi, mutta paljoksui korvauksia 2 000 euroa ylittävältä osalta. "Vaikka suhde äitiin ei ole ollut kiinteä, on se kuitenkin ollut olemassa ja lähentyminen olisi ollut mahdollista, jos äiti ei olisi menehtynyt", oikeus perusteli korvaustuomiota.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos