Varo petollista kevätjäätä ja ota mukaan naskalit – Jää voi tutussakin paikassa pettää alta

Kevätjään paksuus ei kerro enää sen turvallisuudesta. Viime helmikuussa hukkui yksi, tammikuussa kaksi ihmistä.

Tarkkana kevätjäillä. Kaikissa jääkansissa on heikkoja kohtia, joita saattaa olla vaikea havaita. Kevätaurinko tekee jään arvioinnista entistä hankalampaa.

11.3. 6:00

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä keräämien ennakkotietojen mukaan helmikuussa hukkui jäihin vajoamisen seurauksena yksi ihminen. Petollisten kevätjäiden aika on alkanut – paksukaan jää ei välttämättä enää ole turvallista.

Jäällä liikkuminen vaatii nyt erityistä tarkkaavaisuutta. Jos jäälle on pakko mennä, ovat jäänaskalit välttämätön turvavaruste.

Jään kantavuuden arviointi on hankalaa ja virhearvioinnin voi tehdä kuka vaan. Yleisesti luullaan, että jään pinta on yhtä paksu kaikkialta, mutta ei se ole. Kaikissa jääkansissa on heikkoja kohtia, joita saattaa olla vaikea havaita. Kevätaurinko tekee jään arvioinnista entistä hankalampaa.

”Vanha mantra – järki jäällä, toimii edelleen.”

”Jään paksuus ei enää kerro sen turvallisuudesta. Jään heikkeneminen voimistuu sen jälkeen, kun lumi on sulanut päältä pois ja lunta tummempi jään pinta imee auringonsäteitä ja lämpöä. Jää haurastuu ja puikkoontuu, jolloin monikymmensenttinenkin jää voi pettää alta”, sanoo SUH:n koulutussuunnittelija Aleksandr Efimov.

”Kevätjään viekkaus piilee siinä, että sen kantavuus voi heiketä todella nopeasti. Päältä päin ei aina näe, onko jää haurastunutta vai ei. Vielä aamulla kulkijan kestänyt jää voi jo puolen päivän aikaan olla hengenvaarallisen heikkoa. Ilman turvavarusteita kevätjäille ei missään tapauksessa kannata lähteä”, jatkaa Efimov.

Jään paksuus vaihtelee

Jään paksuus on vaihdellut ja vaihtelee edelleen suuresti vesistöjen eri osissa. Virtapaikoilla, vesistörakenteiden lähellä, ojien suissa, kapeikoilla ja isojen kivien läheisyydessä jäät voivat olla vaarallisen heikkoja. Jäällä liikkuessa tulee varmistua riittävästä jään kantavuudesta, varustauduttava pelastautumisvälinein ja ennen kaikkea vältettävä heikoilla jäillä liikkumista.

”Jää voi tutuissakin paikoissa pettää.”

"Jäälle lähtiessä tulee varustautua turvavälinein ja niitä on opeteltava käyttämään. Vähimmäisvarustukseen kuuluvat kaulalla käyttövalmiina roikkuvat jäänaskalit siltä varalta, jos jää pettää. Jäälle ei tule lähteä yksin ja mukaan tulisi mielellään myös ottaa kättä pidempää jään kantavuuden koettelemiseen sekä vesitiiviiksi pakattuun reppuun vaihtovaatteet ja kännykkä. Lisäksi kuivapuku tuo lisäturvaa usein jäällä liikkuvalle”, sanoo Efimov.

Alkuvuonna hukkunut kolme

SUH:n ennakkotietojen mukaan tänä vuonna on hukkunut kolme ihmistä, joista kaksi on miehiä ja yhdessä tapauksessa sukupuoli ei ole selvillä. Alkuvuoden hukkumiskuolemista tapahtui yksi Lounais-Suomessa, yksi Itä-Suomessa ja yksi Länsi- ja Sisä-Suomen alueella. Samojen tilastojen mukaan viime vuonna helmikuussa hukkui kolme ihmistä.

”Jäälle lähtöä on aina syytä harkita tarkkaan. Vanha mantra ”järki jäällä” toimii edelleen. Ylipäätään jäälle tulee aina lähteä ajatuksella, että jää voi tutuissakin paikoissa pettää”, muistuttaa Efimov.

Fakta

Turvallisesti jäällä

Tiedosta vaaranpaikat. Jää voi olla ympäristöään heikompaa virtaavan veden alueilla, kuten joissa, järvien kapeikoissa ja karikkojen päällä. Myös viemäreiden laskualueet, siltojen sekä laitureiden kupeet ja esimerkiksi kaislikot ovat riskipaikkoja.

  • Kaveri mukaan. Toinen voi hälyttää apua, vaikkei osaisi hätätilanteessa pelastaa. Ennen jäille lähtöä kannattaa myös kertoa lähimmäisille, mihin on menossa, jotta sinua tarvittaessa osataan kaivata.

  • Selvitä ennalta jäätilanne. Vesistöt jäätyvät Suomessa eri tahtiin. Sisävesien jäätilanteesta löytyy tietoa Suomen ympäristökeskuksen ja merialueen jäätilanteesta Ilmatieteen laitoksen sivuilta. Kansalaishavaintoja voi lisäksi katsoa Järviwikistä.

  • Teräsjää ratkaisee kantavuuden. Se on lujaa yhtenäistä jäätä, joka syntyy suoraan vedestä. Sitä pitäisi olla vähintään 5–10 cm yksin kulkevan aikuisen alla. Moottorikelkka ja mönkijä vaativat vähintään 15 cm paksuisen teräsjään, ja autoilla tulisi liikkua ainoastaan merkityillä jääteillä.

  • Varustaudu vajoamisen varalle. Jäänaskalit kuuluvat jäällä kaulalle roikkumaan. Metallipäisellä jääsauvalla voit kulkiessa kokeilla jään kestävyyttä ja pillillä hälyttää apua. Pakkaa vaihtovaatetta vesitiiviisti reppuun ja pidä kännykkä ulottuvilla. Repun sivutaskuun kiinnitetyllä heittoliinalla tai köydellä voi tarvittaessa auttaa toista. Kuivapuku on usein jäällä liikkuvalle hyvä hankinta.

  • Tiedosta vaaranpaikat. Jää voi olla ympäristöään heikompaa virtaavan veden alueilla, kuten joissa, järvien kapeikoissa ja karikkojen päällä. Myös viemäreiden laskualueet, siltojen sekä laitureiden kupeet ja esimerkiksi kaislikot ovat riskipaikkoja.

Lähde: www.suh.fi/jaaturvallisuus.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos