Lukion saa purkaa – Nokian kaupungin ja maakuntamuseon kiista ratkesi hallinto-oikeudessa

Maakuntamuseo pitää Nokian 1940-luvulla rakennettua lukiorakennusta kulttuurihistoriallisesti arvokkaana.

Kiistakapulana on ollut etenkin lukion vanhin 1940-luvulla rakennettu osa.

8.3. 12:01

Nokian kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Haapaniemi (kok) on helpottunut. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on ratkaissut kaupungin ja Pirkanmaan maakuntamuseon kiistan Nokian kaupungin hyväksi.

Hallinto-oikeus hylkäsi maakuntamuseon valituksen Nokian kaupunginvaltuuston päätöksestä, jolla oli hyväksytty uuden yhtenäiskoulun rakentamiseen liittyvä asemakaavan muutos.

Kaupunginvaltuusto käsitteli yhtenäiskoulun rakentamista marraskuussa 2021. Maakuntamuseo valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen tuon jälkeen. Maakuntamuseo pitää Nokian 1940-luvulla rakennettua lukiorakennusta kulttuurihistoriallisesti arvokkaana.

Hallinto-oikeuden käsittelyssä meni vuosi. Jari Haapaniemi sanookin, että hän on tyytyväinen päätöksen myös siksi, että kaupunki pääsee nyt päivittämään suunnitelmia yhtenäiskoulun rakentamisesta.

Jari Haapaniemi on kaupunginhallituksen puheenjohtaja.

”Päätös ei siis tarkoita sitä, että kuokka isketään heti maahan”, hän tarkentaa.

Kiistakapulana kaupungin ja maakuntamuseon välillä on ollut nimenomaan lukion vanhin ja korkein osa ja sen purkaminen. Rakennuksen kellaritiloissa on mikrobivaurioita. Ellei hallinto-oikeus olisi hylännyt maakuntamuseon valitusta, kaupunki olisi joutunut miettimään, mitä vanhalle rakennukselle tehdään.

”Korjaaminen edellyttäisi laajoja toimenpiteitä, eikä niillä saataisi rakennusta välttämättä kuntoon”, Haapaniemi sanoo.

Hallinto-oikeuden päätös ei ole lainvoimainen.

Ensimmäisenä hallinto-oikeuden ratkaisusta kertoi Yle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos