Huono ajokeli jatkuu keskiviikkona, lämpötila nousee plussalle – myös jalankulkijoita varoitetaan liukkaudesta

Lumisade on haitannut tieliikennettä alkuviikosta eikä sään lauhtuminen paranna tilannetta.

Loskaa ja liukasta ennustetaan Pirkanmaalle loppuviikoksi. Arkistokuva on Tampereen Amurista huhtikuulta 2022.

10.1. 18:00

Huono ajokeli jatkuu Pirkanmaalla keskiviikkonakin, varoittaa tieliikennekeskus. Sää lauhtuu, mikä tarkoittaa ongelmia etenkin pienemmille teille. Polanteet pehmenevät ja tien pinta muuttuu liukkaaksi. Liikenneoperaattori Mikko Penkkala varoittaa myös jalankulkijoita. ”Varmasti jalkakäytäviä hiekoitetaan, mutta kun tien pinnassa on lunta ja mennään nollaan, liukasta tulee.”

Etelänpuoleiset virtaukset jatkuvat, ja koko loppuviikko näyttää melko lauhalta Pirkanmaalla. Jo keskiviikkona lämpötila nousee kahteen plusasteeseen. Hetkittäin voi olla pakkasta 1–2 astetta.

Pirkanmaalla keskiviikon ennustetaan olevan loppuviikon sateisin päivä. Sateet ovat räntää tai vettä. ”Enimmän aikaa ollaan suojan puolella. Huomenna muuttuu loskaiseksi”, sanoo meteorologi Helena Laakso Ilmatieteen laitokselta.

Lumen syvyys on tällä hetkellä noin 30 senttimetriä Ilmatieteen laitoksen Tampereen Härmälän mittausasemalla. Tiistai-iltaan mennessä lunta kertyy viitisen senttimetriä lisää. Laakso arvioi, että se hupenee tämän viikon aikana jopa 10 senttimetrillä.

”Ainakin lumi menee kasaan, kun on näin lauhaa ja sateetkin vetisiä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos