Vain kahdella isolla puolueella vaalilistat täynnä Pirkanmaalla, tärkeän nimen ilmoitusta odotetaan yhä – Tällaiset ovat puolueiden tavoitteet

Kristilliset ja vasemmistoliitto havittelevat toista kansanedustajaa, kokoomus ja sosialidemokraatit kuutta ja perussuomalaiset viittä edustajaa maakunnasta.

Pirkanmaalla kaikki eduskuntapuolueet aikovat jättää täyden 20 ehdokkaan listan eduskuntavaaleihin. Kuvassa nykyiset nokialaiset kansanedustajat Marko Asell (sd) ja Jari Kinnunen (kok), jotka molemmat tavoittelevat jatkokautta.

10.1. 11:45

Eduskuntavaalien ennakkoäänestykseen on aikaa reilut 2,5 kuukautta ja varsinaiseen vaalipäivään vajaat kolme kuukautta. Vaaleihin mennään täyttä höyryä, sillä Pirkanmaalla osa puolueista on julkistanut jo täydet 20 ehdokkaan listansa.

Lue lisää: Tässä ovat Nokian tähänastiset ehdokkaat kevään eduskuntavaaleihin

Pirkanmaa sai yhden lisäedustajan viime syksyn väkilukutietojen perusteella, joten edustajamäärä nousee 19:sta 20:een.

Tässä jutussa kerromme ehdokasasettelun tilanteen Pirkanmaalla. Piirit myös kertovat tavoitteensa paikkamäärinä.

Kun lasketaan yhteen puolueiden piirien asettamat tavoitteet kansanedustajien määrästä, päästään 27 edustajaan, mutta vain 20 valitaan.

Perussuomalaisten suosio nousi Ylen viimeisessä gallupissa. Puheenjohtaja Riikka Purra Tammelantorilla viime keväänä. Pirkanmaalta puolue tavoittelee eduskuntaan viittä kansanedustajaa.

Perussuomalaiset

Perussuomalaisilla on lista täynnä Pirkanmaalla. Pirkanmaan piirin hallituksen puheenjohtaja Sami Kymäläinen sanoo, että lista haluttiin valmiiksi ajoissa, jotta ehdokkaille jää kunnolla aikaa valmistella vaalikampanjaansa.

Puolueella on nyt eduskunnassa neljä edustajaa Pirkanmaalta. Kymäläisen mukaan piiri tavoittelee vaaleissa viittä kansanedustajaa. ”Viime aikojen kehitys puolueen kannatuksessa antaa odottaa, että näin käy.”

Sdp

Myös sosialidemokraattien lista on jo täynnä. Puolueella on nykyisin viisi kansanedustajaa Pirkanmaalta.

Toiminnanjohtaja Harri Sandell Pirkanmaan piiritoimistosta toteaa, että puolue tavoittelee yhtä lisäedustajaa eli yhteensä kuutta kansanedustajaa.

Pääministeri Sanna Marin on ehdolla tämänkin vuoden eduskuntavaaleissa sdp:n listalta Pirkanmaalla. Arkistokuvassa Marinin muotokuvan paljastus Tampereella marraskuussa 2022.

Kokoomus

Pirkanmaan kokoomuksen puheenjohtaja Aleksi Jäntti kertoo, että listalla on 18 ehdokasta ja kahta vielä odotellaan.

Hän puhuu kahdesta kovasta nimestä. Toinen heistä on Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen, jonka ehdolle asettumista piirissä toivotaan. ”Olemme toivorikkaita.”

Ehdokashakemukset on jätettävä vaalipiirilautakunnille viimeistään tiistaina helmikuun 21. päivänä. Jäntti sanookin, että harkinta-aikaa on vielä jäljellä, mutta totta kai listat halutaan saada mahdollisimman valmiiksi.

Kokoomuksella on neljä edustajaa. Jäntin mukaan tähtäimessä on saada kuusi edustajaa läpi Pirkanmaalta. Kokoomus on vaaliliitossa rkp:n kanssa.

Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikosen ilmoitusta kokoomuksen eduskuntavaalien ehdokkuudesta saadaan odotella edelleen. Ikonen osallistui Tampereen budjettivaltuustoon viime marraskuussa.

Keskusta

Keskustalla on tätä nykyä kaksi edustajaa maakunnasta. Keskustan Pirkanmaan toiminnanjohtaja Pirjo Ala-Hemmilä muotoilee, että piirin virallinen kanta tavoitteesta on saada läpi kolme edustajaa. ”Maakunnassa keskustan kannatus on ollut vakio. Se nähtiin maakuntavaaleissakin. Uskon, että kolmannen läpimeno on täysin mahdollista.”

Keskusta on nimennyt 16 ehdokasta. Tammikuun aikana nimetään neljä lisää.

Vihreät

Pirkanmaan vihreät ry:n vaalipäällikkö Hanna Hiltusen mukaan ehdokkaita on nimetty nyt 18, mutta tammikuun aikana on tarkoitus nimetä kaksi lisää, jotta lista on täysi.

”Tavoittelemme kolmea edustajaa. Kolmannen läpimeno jäi viime vaaleissa pienestä kiinni.”

Nyt puolueella on kaksi edustajaa.

Vihreiden Iiris Suomela on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja nyt ehdolla kevään vaaleissa. Vuonna 2019 hän oli vaalien nuorin eduskuntaan valittu.

Vasemmisto

Pirkanmaan vasemmistoliitolla on myös vahvistettu 18 nimeä listalle. Toiminnanjohtaja Veera Kiretti kertoo, että kaksi viimeistä ehdokasta vahvistetaan seuraavassa piirihallituksen kokouksessa.

Puolueen tavoite on saada kaksi kansanedustajaa Pirkanmaalta. Nyt puolueella on yksi edustaja.

Kristillisdemokraatit

Kristilliset Pirkanmaan listoilla on tähän mennessä nimetty 12 ehdokasta. Vaalipäällikkö Timo Rauhalammen mukaan täysi lista on tavoitteena. Loput ehdokkaat pyritään nimeämään lähiviikkojen aikana. Voi olla, että osa tulee mukaan viime metreillä.

Kristillisillä on yksi edustaja maakunnasta. Rauhalammi sanoo, että puolue tavoittelee vähintään kahta edustajaa.

Mitä?

Ehdokaslistat Pirkanmaalla

Kaikki puolueet aikovat nimetä täydet 20 ehdokkaan listat.

Perussuomalaiset ja sdp: molemmilla täysi 20 ehdokkaan lista.

Kokoomus: 18 nimettyä, kaksi myöhemmin.

Keskusta: 16 nimetty, neljä nimetään myöhemmin tässä kuussa.

Vihreät: 18 listalla, kaksi nimetään myöhemmin.

Kristilliset: 12 ehdokasta nimetty, loput nimitetään lähiviikkojen aikana.

Vasemmistoliitto: 18 nimetty, kaksi valitaan seuraavassa piirihallituksen kokouksessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos