Listasimme Nokian Uutisten vuoden 2022 luetuimmat jutut – Kärjessä uutinen valtuutetusta, joka muutti vahingossa Hämeenkyröön

Katso tästä artikkelista Nokian Uutisten luetuimpia juttuja vuodelta 2022.

Latela-ohjelmasta tuttu Lauri Huttunen ehti toimia Nokian kaupunginvaltuutettuna hiukan reilun vuoden. Hän joutui jättämään paikkansa, kun muutti paikkakunnalta.

29.12.2022 12:30

Nokian Uutisten verkkojutut ovat keränneet tämän vuoden aikana yhteensä yli 1,8 miljoonaa sivunäyttöä eli klikkausta.

Tämän vuoden ylivoimaisesti luetuimmaksi jutuksi nousi marraskuussa tehty uutinen, jossa perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Lauri Huttunen kertoi muuttaneensa vahingossa Hämeenkyröön. Huttunen joutui muuttonsa takia jättämään paikkansa valtuustossa.

Lue lisää: Latela-tähti Lauri Huttunen muutti vahingossa pois Nokialta – Jättää kesken ensimmäisen kautensa kaupunginvaltuustossa

Kymmenen luetuimman jutun joukossa oli myös yritysuutisia, yllättäviä rikosuutisia ja tietoa onnettomuuksista ja rikoksista.

Yksi luetuimmista oli syyskuussa julkaistu uutinen, joka kertoi Viikinharjun kävelytien varrella kasvavasta kannabiskasveista. Nokian Uutiset otti yhteyttä poliisiin, joka kävi poistamassa kasvit.

Lue lisää: Kannabiskasvi rehotti suositun ulkoilureitin varrella Nokian keskustassa – Poliisin mukaan joku on istuttanut kasvit tarkoituksella

Agco Powerin tehtaalla moni asioista hoituu robottien avulla. Logistiikkahalliin tutustumassa Nokian kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Haapaniemi.

Seuraavaksi luetuin juttu oli joulukuussa julkaistu reportaasi Agco Powerin moottoritehtaalta Linnavuoresta. Tehtaaseen on investoitu viime vuosien aikana kymmeniä miljoonia euroja. Lähitulevaisuudessa sinne rakennetaan kokeellinen laboratorio, jossa aletaan tutkia vaihtoehtoisia polttoaineita.

Agcon tehdas täytti tänä vuonna 80 vuotta. Kaikki sai alkunsa siitä, että Linnavuoressa alettiin sota-aikana valmistaa lentomoottoreita.

Lue lisää: Nokian Linnavuoressa sijaitsee tehdas, johon kansainvälinen jättiyritys on investoinut kymmeniä miljoonia euroja – Nyt siellä etsitään vastausta maailmanlaajuiseen ongelmaan

Nokian vanhaan kenkätehtaaseen on kohdistunut ilkivaltaa jo monen vuoden ajan. Ikkunoita rikotaan ja seiniä töhritään. Kenkiksellä perheineen asuva Emma Toriseva ja liiketilaa pitävä Teuvo Lindberg (joka on tehtaan perustajan pojanpoika) kertoivat kokemuksistaan elokuussa.

Seuraavaksi luetuin juttu oli elokuussa julkaistu artikkeli entisestä kenkätehtaasta, jota monet luulevat autioksi. Asukkaat ja yrittäjät saivat tarpeekseen ilkivallasta, jota rakennukseen on kohdistunut jo vuosia.

Lue lisää: Nokialla on rakennus, jota sitkeästi luullaan autioksi – Nyt asukkaat ja yrittäjät ovat saaneet jatkuvasta ilkivallasta tarpeekseen: ”Ei täällä mitään kodittomia talonvaltaajia olla”

Vuonna 1912 rakennettu Villa Silva herätetään helmikuussa 2023 eloon ravintola Villa Silvana.

Yritysuutisista luetuin oli joulukuun alussa julkaistu juttu Nokialle avautuvasta uudesta ravintolasta. Nokian keskustan kupeessa sijaitsevaa Villa Silvaa ollaan herättelemässä uuteen kukoistukseen. Uuden ravintolan taustalla vaikuttavaa Winresta oy ja Tampereen ravintolamaailmasta tutut Otso Mikkonen ja Kari Venekoski.

Yksi vuoden erikoisimmista tapauksista oli Nokialla ilmestynyt salaperäinen laiva. Kesällä nokialaiset seurasivat, mitä tapahtuu Viinikannimeen rantautuneelle M/S Tampereelle. Lopulta laiva poistui Nokialta vähin äänin ja ilmestyi hetken kulutta Valkeakoskelle.

Lue lisää: Erään aikakauden loppu: M/S Tampere poistui Nokialta mutta ilmestyi lähikaupunkiin – ”Kyllä se taisi omine aikoineen lähteä”

Myös ikävämmät uutiset, kuten onnettomuudet ja rikokset, olivat luetuimpien juttujen kärjessä.

Uutisoimme elokuussa luhtitalon tulipalosta:

Lue lisää: Luhtitalon rajun tulipalon sammutustyöt kestivät myöhään yöhön Nokialla, talo tuhoutui asuinkelvottomaksi – videot ja kuvat näyttävät sammutustyöt

Lue lisää: Elämän pysäyttänyt puhelu saapui perille juuri oikeaan aikaan – Pinja Uitus-Mäntylä, 26, menetti vain viikkoja sitten lähes koko omaisuutensa Nokian luhtitalon palossa

Marraskuussa Nokialla tapahtui henkirikos. Epäilty tekijä vangittiin. Tutkinta on yhä kesken.

Lue lisää: Uutta tietoa: Nokian henkirikoksesta esitetään vangittavaksi vuonna 1975 syntynyttä miestä

Muita vuoden luetuimpia juttujamme alla olevassa listassa:

Luitko jo nämä?

Mainos