Nokian kaupunki kertoo verkkosivuillaan, että Nokian kaupungin alueen löytöeläinpalvelu siirtyy koirahoitola ja löytöeläinpalvelu Boondock’s Oy:n hoidettavaksi 1.1.2023 alkaen. Kaupungin alueelta irrallaan tavatusta lemmikkieläimestä voi ilmoittaa vuodenvaihteesta alkaen Boondock’s:in löytöeläinpäivystysnumeroon 0405152750.
Löytöeläinpalvelusta Nokian kaupungin alueella on viimeiset neljä vuotta vastannut Kissankulma ry. Kaupunki kertoo, että löytöeläinpalvelu on kilpailutettu Tampereen kehyskuntien yhteiskilpailutuksena loppuvuonna 2022. Boondock’s:in hoitovastuulle kuuluvat Nokian lisäksi muun muassa Kangasalan, Ylöjärven, Lempäälän, Pirkkalan ja Vesilahden kuntien alueet.
Eläinsuojelulaki velvoittaa kunnat järjestämään tilapäisen täysihoidon irrallaan tavatuille koirille, kissoille ja muille pienikokoisille seura- ja harrastuseläimille. Hoitola säilyttää talteen otettua eläintä kaupungin kustannuksella vähintään 15 päivää.
Mikäli löytöeläimen omistajaa ei tavoiteta, hoitola voi edellä mainitun säilytysajan jälkeen joko pitää, sijoittaa tai luovuttaa uudelleen, myydä tai lopettaa löytöeläimen. Boondock’s kertoo kuitenkin verkkosivuillaan, että yrityksen toimintatapoihin ei kuulu terveiden ja elinkelpoisten eläinten lopettaminen, vaan eläimille etsitään uusi koti huolimatta siitä kuinka kauan se saattaa kestää.
Mikä?
Boondock’s Oy
Kotipaikka Orivesi.
Ollut toiminnassa vuodesta 1989 lähtien.
Yli 30 vuoden aikana 11 000 hoidettua löytöeläintä.
Noin 120 löytöeläintä saa yrityksen kautta uuden kodin vuosittain.
Lähde: Boondock’s:in verkkosivut