Poliisilla on ollut Nokialla tutkinnassa vuosina 2020–2022 yhteensä yhdeksän kotirauhan rikkomista, joista on kirjattu kahdeksan rikosilmoitusta. Rikoskomisario Panu Rautio kertoo sähköpostitse, että asianomistajia ovat olleet jokaisessa tapauksessa yhden asuintalon asukkaat. Kyseessä ovat muun muassa ovikelloa soittamalla tehdyt kotirauhan rikkomiset, joissa tekijöinä useimmissa tapauksissa on ollut nuorisojoukko, jonka osallisten lukumäärä ja osallisten roolit (tekijä, yllyttäjä, avunantaja, todistaja) vaihtelevat tavalla, jota Raution mukaan esitutkinnassa on mahdotonta selvittää.
”Kotirauhan rikkomisista vuonna 2020 tapahtuneet teot, joita oli kaksi, ovat vanhentuneet ja esitutkintaa ei aloitettu. Kotirauhan rikkomisista viiden rikosasian esitutkinta on keskeytetty, koska epäiltyä rikoksentekijää ei ole saatu riittävästi tunnistetuksi”, Rautio kertoo sähköpostissa.
Rautio sanoo tiedotteessa, että Pirkanmaan sovittelutoimistossa on ollut sovittelussa Harjuniityssä syyskuussa 2022 tapahtunut kotirauhan rikkominen. Sovittelussa oli läsnä seitsemän nuorta, jotka yhtä lukuun ottamatta myönsivät olleensa osallisia tapahtumiin jollain tavalla. Nuoret ovat pahoitelleet toimintaansa. Asianosaiset ovat allekirjoittaneet sovittelusopimuksen, ja he ovat sopineet keskenään korvausten suorittamisesta.
Poliisi oikaisee antamaansa tietoa
Aiemmin marraskuussa poliisi kertoi Nokian Uutisille (NU 24.11.), että Harjuniityn syyskuun tapahtumista ei päästy sovittelutoimistossa sopuun ja asiat palautuivat poliisin tutkintaan. Rautio myöntää tiedon olleen virheellinen ja korjaa tietoja niiltä osin. Hänen mukaan kysymys on siitä, että jokaista erillistä kotirauhan rikkomista ei kyetty riittävästi yksilöimään eikä näin ollen sovittelusopimuksiakaan niistä saatu aikaan.
Rautio kertoo, että poliisi on yrittänyt sovitteluun yhteensä kahdeksaa kotirauhan rikkomista, ei pelkästään Harjuniityssä syyskuussa tapahtunutta häirintää.
”Alun alkaenkin on jo yhteen syyskuussa 2022 tapahtuneeseen kotirauhan rikkomiseen on ollut sovittelusopimus, jonka kaikki asianosaiset seitsemän nuorta ovat allekirjoittaneet.”
Rautio kertoo, että Harjuniityssä syyskuussa tapahtuneen asian suhteen aluesyyttäjä on tehnyt 20. joulukuuta päätöksen ja määrännyt poliisia lopettamaan esitutkinnan. Rautio kertoo, että aluesyyttäjä on perustellut päätöstään sillä, että asiassa on saatu aikaan sovittelusopimus ja teko on tehty pikemminkin nuoresta iästä johtuvasta ymmärtämättömyydestä tai harkitsemattomuudesta kuin piittaamattomuudesta lain kieltoja ja käskyjä kohtaan.
Harjuniityssä tapahtuneiden mediassakin mainittujen kotirauhan rikkomisten osalta jokaisen tutkinta on Raution mukaan päätetty, eikä niistä yksikään etene syyttäjälle syyteharkintaan eikä näin ollen myöskään käräjäoikeuteen.
”Tapahtumia seurannut julkinen keskustelu ja nokialaisissa kodeissa käydyt keskustelut lienevät syynä sille, että uusia vastaavia tekoja ei ole poliisille ilmoitettu.”
Täsmennys 28.12.2022 kello 9.48. Täsmennetty juttuun, että tiedot ovat peräisin poliisin tiedotteesta.
Lisäys 28.12.2022 kello 13.50: Lisätty Panu Raution kommentit liittyen poliisilta annettuun väärään tietoon.