Pirkanmaalla on sattunut tiistaina useita onnettomuuksia, Nokiallakin on rytissyt – Keli on koko päivän erittäin huono Pirkanmaalla

Iltapäivän neljään mennessä kolareita on sattunut seitsemän eri puolilla maakuntaa.

Tältä näytti tiellä 11 Nokialla juuri ennen Murhasaaren siltoja Porin suuntaan kello 16.10. Hetkeä aiemmin Finntraffic Tieliikennekeskus tiedotti, että tiellä oli sattunut kolari, joka on yksi monista Pirkanmaalla tiistaina.

Tiistaina lähes koko maassa on ollut vaarallinen ajokeli. Liukas keli johtuu sään lauhtumisesta ja siihen liittyvistä lumi- ja räntäsateista, kertoo meteorologi Eerik Saarikalle Ilmatieteen laitokselta. Paikoin ajokeli on erittäin huono, koska sään lauhtuessa voi tulla jäätäviä vesisateita.

Lämpötilan nouseminen paikoin plussan puolelle on tehnyt myös jalankulkuväylistä erittäin liukkaita. Tamppaantunut lumi muuttuu jalkakäytävillä erityisen liukkaaksi, kun sen päälle sataa vettä.

Myös Fintraffic Tieliikennekeskus Tampere varoittaa, että ajokeli on Pirkanmaalla paikoin huono jäätävän vesisateen ja lumi- ja räntäsateen sekä sohjoisten teiden vuoksi.

Kello neljän aikaan kerrottiin, että rantatunneli ruuhkautuu runsaan liikenteen vuoksi. Ruuhkien vuoksi ajoneuvojen pääsyä tunneliin säännellään

Useita onnettomuuksia

Tieliikennekeskus on ilmoittanut tiistaina hieman yli neljään mennessä tiistaina useista pienistä onnettomuuksista Nokialla, Sastamalassa, Tampereella ja Lempäälässä, Ylöjärvellä.

Viimeisin tieto onnettomuudesta tuli Nokialle valtatielle 11 Alisen ja Murhasaaren väliselle osuudelle.

Toistaiseksi isoilta vahingoilta on vältytty.

”Kaikki onnettomuudet ovat olleet pieniä tieltä suistumisia”, sanoo Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne ja johtokeskuksen päivystävä palomestari Ilpo Kuokkanen.

Todennäköinen yhteinen vaikuttava tekijä on kehno ajokeli. Yhteensä kolareita on sattunut aamusta lähtien kaikkiaan seitsemän.

Muun muassa Nokialla henkilöauto osui kaiteeseen ja pyörähti ympäri 3-tiellä tiistaina päivällä. Liikenneonnettomuus sattui Rajasalmen sillan Nokian puoleisessa päädyssä. Ajoneuvo pyörähti ympäri pyörillään ja jäi lopulta Tampereelle päin tulevalle ajokaistalle.

Henkilövahinkoja ei sattunut onnettomuudessa, mutta auto vaurioitui todennäköisesti ajokelvottomaksi, kertoo pelastuslaitoksen paloesihenkilö Topi Varho.

Ajokaista Tampereen suuntaan oli reilun tunnin ajan suljettu ja palautui puoli kolmen aikaan normaaliksi.

Kolaroinut auto oli teipattu poliisin teipillä Nokialla tiistaina kello 13:n aikaan. Keli on koko tiistain jopa erittäin huono myös Pirkanmaalla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos