Liikenne on sujunut Nokialla hyvin runsaasta lumisateesta huolimatta – katso kuvat Nokian liikennekameroista

Varoitus erittäin huonosta ajokelistä on voimassa Nokialla ja Pirkanmaalla tiistaina kello 20:een saakka.

Kuvakaappaus kelikamerasta Sarkolan kohdalta.

13.12.2022 10:39

Liikenne on runsaasta lumisateesta huolimatta sujunut Nokialla hyvin, ainakin valtaväylillä. Fintrafficin liikenneoperaattori Kirsi Salokanto kertoo, että onnettomuuksista ei ole tullut tietoa.

”Liikenne on sujunut aika hyvin koko Pirkanmaalla. Kunnossapito on ollut töissä pikkutunneista saakka”, Salokanto sanoo.

Tältä näytti Turuntiellä aamupäivällä ennen kymmentä. Kuvakaappaus kelikamerasta Sarkolan kohdalta.

Pienempiä teitä ei välttämättä ole vielä saatu aurattua. Lisäksi peltoaukeilla lumi pääsee tuiskuttamaan tiet nopeastikin umpeen.

”Ainakin toistaiseksi saamme olla tyytyväisiä. Moni on kyllä varmaan jäänyt tänään etätöihin, jos se on ollut mahdollista.”

Fintrafficin mukaan liikenteessä on syytä olla valppaana, sillä pöllyävä runsas pakkaslumi heikentää voimakkaasti näkyvyyttä ja aiheuttaa myös lumen kinostumista ajoväylille. Lisäksi tiet ovat tavallista liukkaammat, kun suolaus ei tehoa pakastuviin tienpintoihin.

Pitkänniemen kohdalla ajeltiin aamupäivällä ennen kymmentä hyvin auratuilla teillä. Kuvakaappaus kelikamerasta.

”Ajokeli on huono laajalti koko maassa. Nyt on syytä unohtaa ohittamistilanteet kokonaan, jotta näkyvyys saadaan pidettyä todella pahasti pöllyävän pakkaslumen keskellä. Muistetaan myös pitää kunnon turvaväliä edellä ajavaan, jotta onnettomuuksilta ja peräänajoilta vältytään”, summaa Fintrafficin tieliikennekeskuksesta liikennekeskuspäällikkö Eero Sauramäki.

Varoitus erittäin huonosta ajokelistä on voimassa Nokialla ja Pirkanmaalla tiistaina kello 20:een saakka. Onnettomuusriski on huomattava lumipyryn ja pöllyävän lumen vuoksi.

Murhasaaren kohdalla Porintiellä lunta oli tiellä enemmän kuin esimerkiksi Pitkänniemen kohdalla. Kuvakaappaus kelikamerasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos