Ladattavien autojen osuus nousi marraskuussa 46 prosenttiin ensirekisteröinneistä

Komponenttipula ja tuotannon pullonkaulat pidentävät toimitusaikoja.

Sähköauton latausta Ikeassa Vantaalla 20. lokakuuta 2022.

2.12.2022 14:00

Yhä useampi Suomessa rekisteröitävä uusi auto on ladattava tai täyssähköauto, kertoo Autoalan tiedotuskeskus. Marraskuun aikana ensirekisteröidyistä autoista yhteensä 46 prosenttia oli ladattavia. Täyssähköautoja oli liki 25 prosenttia ja ladattavia hybridejä reilut 21 prosenttia kaikista.

Tämän vuoden alusta laskien ladattavien autojen osuus on noin 37 prosenttia. Työsuhdeautoissa kehitys sähköiseen suuntaan on ollut samalla jaksolla vielä nopeampaa, ja niistä ladattavien osuus on jo noin puolet.

Kaikkiaan autokauppa on tänä vuonna jäämässä aneemiseksi, koska komponenttipula ja tuotannon pullonkaulat pidentävät toimitusaikoja edelleen. Tänä vuonna uusia henkilöautoja on marraskuun loppuun mennessä ensirekisteröity yhteensä 75 510. Viime vuoden luvuista jäädään miltei 18 prosenttia.

Rekisteröinnit ovat erilaisten pullonkaulojen takia jääneet pienemmiksi jo kesästä 2019 alkaen. Uusien autojen tilauskanta on edelleen moninkertainen normaaliin marraskuun tasoonsa nähden.

Luitko jo nämä?

Mainos