Arvonlisäveron väliaikainen poistaminen helpottaa Nysseä vaikeassa tilanteessa – Kustannukset kohonneet yli 10 prosenttia vuodessa

Toukokuun alusta Nysse korottaa hintoja viidellä prosentilla talousarvion mukaisesti.

Nyssellä on paine korottaa hintoja.

Suomen valtioneuvoston päättämän joukkoliikenteeseen suunnatun arvonlisäveron väliaikainen poistaminen vuoden 2023 tammi-huhtikuun väliseksi ajaksi helpottaa tilapäisesti Nyssen tarvetta nostaa asiakashintoja hankalassa taloudellisessa tilanteessa.

Joukkoliikenteen kustannukset ovat kasvaneet yli 10 prosenttia viimeisen vuoden aikana ja Nyssellä on paine korottaa hintoja.

Arvonlisäverojen poistaminen helpottaa tuota painetta hieman, mutta vaatii toteutuakseen epätavanomaisia toimenpiteitä. Nyssen joukkoliikennejohtaja Mika Periviita esittää vuoden 2023 alusta hintojen korottamista väliaikaisesti tammi-huhtikuussa kymmenellä prosentilla samalla, kun arvonlisävero poistuu hetkellisesti.

”Tuloksena on arvonlisäveron väliaikaisen poistamisen ajan plus miinus nolla”, Periviita avaa matematiikkaa esityksen takana.

Esimerkiksi 30 vuorokauden aikuisten lippu kahdelle vyöhykkeelle maksaa nyt 56 euroa sisältäen 10 prosentin alv:n osuuden (5,09 euroa) ja 1.1.–30.4. sama lippu maksaa asiakkaalle yhä 56 euroa (alv:n osuus 0 prosenttia).

Toukokuun alusta Nysse korottaa hintoja viidellä prosentilla Tampereen kaupungin talousarvion mukaisesti.

”Toivottavasti kustannusten nousu taittuu pian ja kääntyy vielä laskuunkin”, Periviita sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos