Vartiointia julkisilla paikoilla on jouduttu lisäämään Pirkanmaalla – Securitaksen päällikkö kertoo, miten huumeidenkäyttö näkyy suoraan vartijoiden työssä

Taskusta löytyvät teräaseet tai astalot ovat jo enemmän sääntö kuin poikkeus. Muutos huonompaan on tapahtunut kymmenen viime vuoden aikana.

Vartijat ovat huomanneet esimerkiksi Tiktok-sovelluksen innoittamat haasteet, joissa vartijoita pyritään ärsyttämään ja provosoimaan tarkoituksellisesti.

15.11. 11:10

Vartioinnin tarve julkisilla paikoilla on lisääntynyt hurjasti. Selkein muutos Pirkanmaalla on tapahtunut kymmenen viime vuoden aikana.

”Häiriöt julkisilla paikoilla ovat lisääntyneet selvästi, ja asiakkaiden käytös on muuttunut aiempaa röyhkeämmäksi ja aggressiivisemmaksi. Ihmisten koskemattomuutta ei arvosteta kuten ennen, joten väkivaltaa käytetään entistä helpommin”, sanoo Pirkanmaalla toimiva yksikön päällikkö Jukka Väisänen vartiointiliike Securitakselta.

Vaaratilanteet syntyvät Väisäsen mukaan liki aina siitä, että vartija joutuu puuttumaan jonkun henkilön toimintaan.

”Häiriökäytös voi olla huutamista tai henkilökunnan tai muiden asiakkaiden uhkailua tai varastelua, jonka vartija keskeyttää, jolloin tilanne kärjistyy jopa fyysiseksi”, Väisänen kuvaa.

Tyypillistä asiakaskuntaa ovat hänen mukaansa päihteiden väärinkäyttäjät.

”Huumeidenkäytön räjähdysmäinen kasvu näkyy suoraan meidän työssämme. He ovat täysin arvaamattomia asiakkaita sekä todella aggressiivisia. Tavalliset niin sanotut ’juopot’ ovat liki kadonneet katukuvasta”, Väisänen toteaa.

Kymmeniä tapauksia vuodessa

Yksi selkeä muutos on tapahtunut myös siinä, että entistä useampi kantaa nykyisin mukanaan kättä pidempää, kuten asetta tai astaloa. Väisäsen mukaan vartijat törmäävät eniten teräaseisiin, jonkin verran erilaisiin astaloihin ja joskus myös ampuma-aseisiin.

”Ampuma-aseet ovat onneksi vähemmistöä, mutta kyllä niilläkin joskus uhkaillaan”, Väisänen toteaa.

Myös sosiaalisen median vaikutus näkyy turvallisuusalalla, koska nykyisin käytännössä jokainen kantaa mukanaan kännykkäkameraa.

”Kuvaaminen on kovin yleistä. Aina, kun jossain jotain tapahtuu, niin ihmiset kaivavat kamerat esiin. Olen kuullut myös muun muassa Tiktok-haasteista, joissa tarkoituksena on provosoida ja ärsyttää vartijaa ja kuvata koko pätkä samalla nettiin”, hän toteaa.

Väisäsen mukaan Pirkanmaalla sattuu vuosittain noin 150 häiriötilannetta, jotka äityvät sanallisen uhkailun sijaan fyysisiksi. Luku kattaa vain Securitaksen vartijoihin kohdistuneet väkivallanteot.

Näistä noin joka kymmenennessä tapauksessa vartija loukkaantuu niin, että hänet joudutaan toimittamaan lääkäriin tai jatkohoitoon, Väisänen arvioi.

Jengikulttuuria ihannoidaan

Turvallisuusalan ammattiliiton tiedottaja Sami Kymäläinen sanoo, että pahimpia vaaratilanteita on usein vaikea edes ennakoida.

”Täysin rauhallisesti käyttäytyvä asiakas saattaa yhtäkkiä yrittää lyödä nyrkillä tai joskus jopa puukolla. Uhkailu, huuto ja solvaukset ovat päivittäistä”, hän kuvailee.

Kymäläisen mukaan terä- ja ampuma-aseita liikkuu nykyään jo hälyttävän paljon, ja kantajat ovat yhä nuorempia. Myös yleinen ilmapiiri on muuttunut, hän tuumaa.

”Sosiaalinen media ja maahamme rantautunut jengikulttuurin ihannointi näkyy turvallisuusalan työntekijöiden arjessa. Ihmiset eivät piittaa tekojensa seurauksista ja usein nauravat kiinni otettaessa”.

Kymäläisen mukaan myös turvallisuusalan koulutusta tulisi kehittää nykyaikaan sopivaksi.

”Työntekijöiden kohtaamat haasteet ovat kasvaneet ja riskit lisääntyneet. Yksintyöskentely muodostaa vartijoille ja järjestyksenvalvojille tällä hetkellä monessa kohteessa sietämättömiä työturvallisuusriskejä. Ratkaisu eivät ole niinkään "lisäaseet" vaan useamman vartijan käyttö kohteissa, joissa on mahdollisuus vaaratilanteisiin”, Kymäläinen kiteyttää.

Luitko jo nämä?

Mainos