Yksi merkintä kertoo, saako talvirenkaillasi ajaa Suomen teillä enää kahden vuoden kuluttua

Renkaan kyljestä löytyvä merkintä kertoo, onko rengastyyppi enää parin vuoden päästä sallittu tieliikenteessä.

Talvirenkaan 3PSMF-merkintä on parin vuoden päästä pakollinen Suomessa ja Ruotsissa.

Moni autoilija vaihtaa juuri nyt talvirenkaat autoonsa, mutta myös renkaita koskevat määräykset ovat muuttumassa.

Tähän mennessä talvirenkaissa on ollut merkintä ”M+S”, joka viittaa sanoihin ”mud and snow” (muta ja lumi).

Kohta tällaisilla renkailla ei saa enää ajaa pohjoisilla teillä, ellei niistä löydy lisäksi tieliikennelain mukaista uutta merkintää. Kesällä 2020 voimaan tulleessa lakiuudistuksessa määriteltiin entistä tarkemmin, minkälaisia ovat sallitut talvirenkaat. Nyt käynnissä on siirtymäaika, joka päättyy runsaan kahden vuoden päästä.

Tieliikenteessä sallitaan 30. marraskuuta 2024 alkaen ainoastaan sellaiset talvirenkaat, joissa on 3PMSF-merkintä eli vuoristomerkintä. Sen nimi tulee sanoista ”three-peak mountain snowflake”.

Kyseessä on symboli, jossa on lumihiutaleen kuva kolmihuippuisen vuoren sisällä.

Monissa renkaissa lukee edelleen M-S, M&S tai M.S, mutta uusi 3PMSF-symboli täytyy olla aina renkaassa, mikäli sillä haluaa vielä parin vuoden päästä ajaa.

Autonrenkaiden vaihtoväliksi suositellaan Euroopassa korkeintaan kuutta vuotta. Onko kuluttajalla riski tulla ostaneeksi renkaat, jotka eivät enää kohta kelpaa?

Suomalaisissa rengasliikkeissä tällainen ei ole kovin todennäköistä, sanovat jälleenmyyjät.

”Uusi merkintä on tullut kaikkien suurimpien valmistajien renkaisiin jo monta vuotta sitten, joten sanoisin, että kotimaisissa liikkeissä 3PSMF-merkki löytyy käytännössä kaikista myytävistä talvirenkaista”, sanoo toimitusjohtaja Jarmo Nuora Autonrengasliitosta.

Uusi merkintä on pakollinen riippumatta siitä, ovatko kyseessä kitkarenkaat vai nastarenkaat. Se kertoo, että rengas on tyyppihyväksytty ja sen pitävyys on riittävä lumisissa olosuhteissa.

Suomessa ja Ruotsissa 3PSMF-merkintä tulee pakolliseksi samaan aikaan. Sen sijaan Viro on ehtimässä edelle, sillä vanhan merkinnän talvirenkaat kielletään liikenteessä jo tämän vuoden joulukuun alussa.

Ulkomailla ajaessa pitää muutenkin olla tarkkana, mitä paikallinen lainsäädäntö sanoo. Autoliitto on kerännyt sivuilleen ohjeita eri maiden rengaskäytännöistä. Ruotsissa säännöt ovat pääosin samat kuin Suomessa, mutta Saksassa nastarenkaiden käyttö on kielletty kokonaan, samoin Alankomaissa.

Tanskassa taas nastarenkaiden käyttö on sallittua, mutta talvirenkaiden käyttö ei ole pakollista.

Renkaita hankkiessa on syytä tietää, mitä on oikeastaan hankkimassa. Yksi kiinnostava kysymys on, voiko Virosta alkaa valua vanhan merkinnän talvirenkaita alennushinnoin Suomeen.

Jarmo Nuoran mukaan tämä ongelma koskee lähinnä käytettyjen renkaiden markkinoita, eikä uusia renkaita ole myyty vuosiin vanhoilla merkinnöillä.

Samaa sanoo johtava asiantuntija Otto Lahti Liikenne- ja viestintävirastosta. M+S-merkintä on jatkossakin renkaan kyljessä, mutta uusi vuoristomerkintä on ollut kaikissa uusissa renkaissa jo viimeiset viisi vuotta

”Varmasti ihmisillä löytyy joitain liiankin vanhoja talvirenkaita, joissa uutta merkintää ei vielä ole”, Lahti sanoo.

Hänen mukaansa merkinnän tarkoitus on, että lainsäädännössä määritellään nyt yksiselitteisesti, mikä talvirengas ylipäätään on.

Kuluttajan kannattaa siis aina tarkistaa, että merkintä löytyy renkaasta. Tämän lisäksi on oleellista tietää, että pohjoismaisille markkinoille tehdään kokonaan omanlaisensa talvirenkaat. Asia on ajankohtainen, mikäli renkaita on hankkimassa ulkomaisesta verkkokaupasta. Tällöin kyse on lähes aina kitkarenkaista.

Esimerkiksi Keski-Euroopan verkkokaupoissa on myynnissä myös sellaisia kitkarenkaita, jotka on tarkoitettu keskieurooppalaisiin olosuhteisiin. Niiden rakenne ja kumiseos ovat erilaiset kuin Pohjoismaihin myytävissä talvirenkaissa.

Joskus Keski-Eurooppaan tarkoitetuissa renkaissa on sama 3PSMF-merkintä kuin Pohjoismaihin myytävissä rengasmalleissa.

Aina kuluttaja ei voi edes tietää, onko renkaita myyvä liike Suomessa, sillä monella ulkomaisella kaupalla voi olla suomenkielinen verkkosivu.

”Periaatteessa on mahdollista tilata vääränlainen rengas verkosta. Keski-Eurooppaan tarkoitetun renkaan rakenne ja kumiseos ovat erilaiset kuin meillä, ja näin ollen pito-ominaisuudet ovat heikommat. Kiellettyä niiden käyttö ei toki ole”, sanoo toimitusjohtaja Carl Segercrantz Suomen Euromasterista.

Pohjoismaiden markkinoille valmistetuissa renkaissa käytetään pehmeämpää kumiseosta, joka antaa paremman pidon jäisissä olosuhteissa.

Etelämmässä olosuhteet vaihtelevat enemmän pienestä lumisateesta sadekeliin ja lämpimien päivien kovaan auringonpaisteeseen. Äärimmillään aurinko lämmittää teitä enemmän kuin Suomessa, jolloin liian pehmeä kumiseos voi jopa alkaa sulaa.

Liikenne- ja viestintäviraston Lahden mukaan väärän markkina-alueen renkaiden hankinnasta on harmia lähinnä ostajalle itselleen, sillä ne eivät toimi Suomen olosuhteissa aina parhaalla mahdollisella tavalla. Muuten hänellä on yksi hyvä yleisneuvo talvirenkaiden kunnon arviointiin.

”Kannattaa lähteä liikkeelle renkaiden iästä. Jos talvirenkaista puuttuu 3PSMF-merkintä, ovat ne myös iän takia liian vanhat turvallisesti liikenteessä käytettäviksi.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos