Vuodenvaihteen eläkekorotukset saattavat tuoda eläkevuosina jopa 14 000 euron edun

Kuukausieläkkeeseen tulossa lähes 115 euron korotus, joka kertautuu eläkevuosien aikana.

15.10. 11:22

STT

Työeläkkeiden korotukset vuodenvaihteessa saattavat tuoda keskimääräisellä eläkkeellä laskettuna karkeasti arvioiden jopa 14 000 euroa lisää rahaa eläkevuosien aikana. Kuukaudessa eläke nousee ensi vuoden alussa keskimäärin 115 euroa, mutta korotus tuntuu koko eläkepäivien ajan.

Asiasta kirjoittaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Vuodenvaihteen poikkeuksellisen suuri korotus johtuu inflaatiosta, sillä työeläkkeen taso määräytyy 80-prosenttisesti kuluttajahintojen noususta.

”Vuosittainen indeksikorotus koskee yli 1,5 miljoonaa työeläkkeen saajaa ja vaikuttaa suoraan heidän kuukausittaiseen tulotasoonsa”, Appelqvist kertoo tiedotteessa.

Hän kehottaa eläkkeelle jäämistä suunnittelevia tutkimaan inflaatio- ja palkkatilastoja tarkkaan. Tänä syksynä ollaan poikkeuksellisen inflaation takia erikoisessa tilanteessa, jossa syntyy erittäin vahva taloudellinen kannustin aikaistaa eläkkeelle jäämistä jo kuluvan vuoden puolelle.

”Sillä tavalla pystyy turvaamaan itselleen vuoden vaihteessa eläkeläisille tulevan historiallisen suuren indeksikorotuksen, joka perustuu korkeaan inflaatioon. Myöhemmin korotusta ei ole enää mahdollista saada”, Appelqvist huomauttaa.

Oikeaa ajankohtaa pitää pohtia pikaisesti

Appelqvist epäilee, ettei suuri osa niistäkään ihmisistä, joille asia on ajankohtainen, ole selkeästi käsittänyt, kuinka isosta asiasta on kyse.

”Jos eläkkeelle jääminen on omalla kohdalla ajankohtaista lähikuukausina, kannattaa oikeaa ajankohtaa ryhtyä pohtimaan todella pikaisesti”, Appelqvist sanoo.

”Jokainen tekee totta kai omat valintansa itse. Voi tuntua luontevalta jäädä eläkkeelle vuoden alusta, mutta oma suorasanainen neuvoni olisi ehdottomasti välttää tällä kertaa tammikuuta tai yleisemminkin ensi vuoden alkupuolta eläkkeelle jäämisen ajankohtana.”

Nostaa työeläkemenoja yli kahdella miljardilla eurolla

Appelqvist muistuttaa, että toinen vaihtoehto on unohtaa eläkesuunnitelmat tässä vaiheessa kokonaan ja lykätä eläkkeelle jäämistä huomattavasti pidemmälle.

”Julkisen talouden kestävyyden näkökulmasta työurien pidentäminen on toki aina mainio tavoite, jota on helppo kannattaa. Tammikuussa eläkkeelle jäämisessä ei ole kuitenkaan mitään järkeä ainakaan oman eläkeaikaisen toimeentulon näkökulmasta”, Appelqvist sanoo.

Työeläkkeiden suuri korotus on merkittävä julkisen talouden näkökulmasta, sillä iso indeksikorotus tulee nostamaan vuosittaisia työeläkemenoja yli kahdella miljardilla eurolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos