Päiväkodin perustaminen oli hullu ja kunnianhimoinen projekti, mutta sarkolalaiset vanhemmat tekivät sen – ”Olen niin ylpeä ja iloinen, että onnistuimme”

Sarkolan uusi ryhmäperhepäiväkoti Pikkupeura avattiin elokuussa. Yhdistyspohjalta toimivan päiväkodin perustaminen oli yllättävän työlästä, mutta lopulta kaiken vaivan arvoista, sanoo yhdistyksen varapuheenjohtaja Johanna Junttila.

Sarkolan uusi ryhmäperhepäiväkoti Pikkupeura avattiin elokuussa 2022, ja kaikki kahdeksan paikkaa täyttyivät heti. Puolitoistavuotias Edvin on etsinyt työkalut hiekkakakkujen tekemistä varten.

26.9. 5:30 | Päivitetty 26.9. 16:03

Kaikki kiteytyy siihen elokuiseen hetkeen, kun sarkolalainen Johanna Junttila nosti pienen tyttärensä polkupyörän kyytiin ja hurautti kolmen kilometrin matkan päiväkodille.

Kaupungin sykkeestä maaseudulle muuttaminen oli tarkoittanut luopumista tietyistä asioista, kuten lyhyistä välimatkoista ja joukkoliikenteestä. Tiedossa oli, että Sarkolassa palveluita olisi vähän, eivätkä nekään olisi itsestäänselvyyksiä. Silti kylän ainoan perhepäiväkodin toiminnan päättyminen viime kesään oli valtava isku.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos