Koti tärvelty – Poliisi tutkii yksityisasuntoon tunkeutumista Nokian Linnavuoressa

Nokian Uutisten tiedot: ”Tuhosi asuntoa ja tavaroita”

| Päivitetty

Nokialla poliisi tutkii tapausta, jossa Linnavuoressa olisi sunnuntaina tunkeuduttu yksityisasuntoon.

Rikoskomisario Marko Peltonen Sisä-Suomen poliisista vahvistaa Nokian Uutisille, että tapaus on tutkinnassa ja siitä on tehty rikosilmoitus.

Peltonen ei kerro tarkemmin, mistä rikosnimikkeestä on kyse eikä mitään muitakaan yksityiskohtia tapahtuneesta.

”Asia on vielä niin keskeneräinen, että en lähde sitä kommentoimaan tässä kohtaa mitenkään”, Peltonen sanoo.

Nokian Uutisten saamien tietojen mukaan epäilty olisi mies, joka meni luvatta uhrin asuntoon sunnuntaina ja tuhosi asuntoa ja irtaimistoa. Asukkaan kertoman mukaan esimerkiksi hänen vaatteitaan oli viillelty ja asunto oli jätetty asuinkelvottomaan kuntoon. Nokian Uutiset on myös nähnyt kuvia tärvellystä asunnosta.

Asukas ei ollut kertomansa mukaan tapahtumahetkellä paikalla asunnossa.

Poliisilla oli sunnuntai-iltana Nokialla myös ajoneuvon seurantatilanne, joka sai alkunsa Linnavuoresta ja päättyi kiinniottoon Kolmenkulman alueella.

Poliisi ei ota minkäänlaista kantaa siihen, liittyvätkö tapaukset toisiinsa.

Edit. 17:30 Lisätty tieto siitä, että Nokian Uutiset on nähnyt kuvat tärvellystä asunnosta.

Luitko jo nämä?

Mainos