Tampereella pientalojen rakentaminen väheni korona-aikana. Samaan aikaan Tampereen seutukunnissa rakennushankkeet ovat lisääntyneet jopa 30 prosentilla vuodesta 2020.
Omakotitaloasuminen on pitkään ollut suosituin asumismuoto. Koronapandemia sai kuitenkin suomalaiset haaveilemaan omakotitaloasumisesta entistä enemmän.
Eniten uusia omakoti- ja paritaloja Suomessa rakennetaan Espooseen, Ouluun, Vantaalle ja Helsinkiin. Tampere on sijalla 11. Pirkanmaan kunnista myös Ylöjärvelle, Kangasalle, Lempäälään ja Nokialle on rakennettu paljon uusia pientaloja.
Hakijamäärät lisääntyneet Nokialla
Nokian kaupungille viime vuodet ovat olleet suotuisia. Vuonna 2021 kaupunki luovutti yhteensä 70 asuinpientalotonttia. Kaikkiaan tontteja rekisteröitiin 251 kappaletta, mikä oli 182 tonttia enemmän kuin vuonna 2020.
Tänä vuonna Nokian kaupunki arvioi luovuttavansa jo pelkästään Harjuniitystä 63 uutta tonttia. Lisäksi kaupungilla on tarjolla rakennusvalmiita tontteja Sammalistossa, Tottijärvellä ja Linnavuoressa. Myös Viinikanniemessä on vielä jäljellä yhdeksän omakotitonttia, mutta niiden myynnin ajankohtaa ei ole vielä julkistettu.
Nokian kaupungin tonttiarvonnassa on tänä syksynä arvottavana 19 tonttia Harjuniityn alueelta. Lisäksi arvontaan tulee mukaan kevään arpajaisista ne tontit, joista ei ole tehty sopimusta määräaikaan mennessä. Nokian kaupungilla on vapaassa haussa myös aikaisemmista tonttiarpajaisista luovuttamatta jääneitä tontteja.
”Vuosikohtaista vaihtelua on jonkin verran, mutta tänä vuonna haussa on suunnilleen saman verran tontteja kuin viime vuonna”, sanoo tontti-insinööri Arto Heikkinen Nokian kaupungilta.
Viime vuonna tontinhakijoita oli Nokialla 140.
”Hakijamäärät ovat lisääntyneet viime vuosina. Selvä hyppäys koettiin kuitenkin viime vuonna”, Heikkinen sanoo.
Heikkisen mukaan Nokia soveltuu hyvin kotikunnaksi omakotitalon rakentamista suunnitteleville. Suurin osa tontinhakijoista on lapsiperheitä, mutta mukaan mahtuu kaikenlaisia hakijoita.
”Nokia on luonnonläheinen, palvelut ovat lähellä ja Tampereelle on hyvät kulkuyhteydet. Näkisin, että nämä ovat valttikortteja”, Heikkinen summaa.
Tampereella laskua rakennushankkeissa
Tampereella omakotitalojen rakennushankkeet ovat vähentyneet koronapandemian aikana.
Viime vuonna Tampereella haettavana oli yhteensä 59 tonttia. Tampereen kaupungin tonttivastaavan Jori Alangon mukaan vuosi 2020 oli kuitenkin poikkeuksellinen. Haettavia tontteja oli Tampereella vain noin parikymmentä.
”Tonttitilanne on nyt kuitenkin parantunut ja tulevat vuodet näyttävät ihan hyviltä. Tänä syksynä hakuun saadaan noin 80 kohdetta”, kertoo Alanko.
Nokialaisen perheen yksikerroksisessa omakotitalossa on neljä makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja kylpyhuone. Pinta-alaltaan 129 neliöinen koti on perheen tarpeisiin juuri sopiva.
Avoimille tonteille on ollut vuosittain reilusti kysyntää. Viime syksynä tontinhakijoita oli Tampereella lähes 700. Samasta tontista saattaa kilpailla jopa sadat hakijat.
”Tahtotilamme on, että myös pientalotontteja kaavoitetaan. Pyrimme etsimään paikkoja myös nykyisen kaupunkirakenteen sisältä uusien alueiden lisäksi”, sanoo Alanko.
Tänä syksynä pientalotontteja tulee hakuun Hervantajärveltä, Ojalasta ja Holvastista.
Uusi koti Nokialta
Janne Tuusisen omakotitalo valmistui Nokian uudelle Harjuniityn asuinalueelle tänä kesänä. Nokia oli selkeä valinta kotikunnaksi.
”Olemme asuneet Nokialla jo 12 vuotta, täällä on lasten kaverit, koulu ja kaikki muu. Emme edes miettineet muita vaihtoehtoja”, Tuusinen kertoo.
Perhe osallistui Nokian kaupungin tonttiarvontaan viime kesänä. Arvonta tuotti toivotun tuloksen, ja kaupat talopaketista tehtiin jo ennen juhannusta.
”Ei tullut hirveästi mitään yllätyksiä, vaikka uhkakuvia oli pitkin matkaa. Joidenkin tavaroiden saamisesta ei esimerkiksi ollut varmuutta, mutta loppujen lopuksi kaikki tulivat ajallaan. Meillä kaikki meni pääosin jouhevasti ja suunnitelmien mukaan”, sanoo Tuusinen.
Janne Tuusisen mukaan Tampere ei ollut realistinen vaihtoehto uuden kodin sijainniksi, vaikka hänellä ei ollutkaan mitään kaupunkia vastaan. ”Olimme jo asuneet Nokialla, ja kaikki täällä toimii hyvin ja on lähellä”.
Perheen toiveissa oli käytännöllinen koti.
”Asumiskustannusten pitäisi pysyä järkevinä, kun neliöt on käytetty tehokkaasti”, Tuusinen sanoo.
Uuden kodin sisätyöt tehtiin omin voimin.
”Kaikki onnistui suunnitellusti, vaikka jälkikäteen ajateltuna olisikin jotain pieniä asioita, joita olisin tehnyt toisin. Tällaisessa projektissa on kuitenkin pikkujuttu, ovatko lamput lopulta ihan oikealla kohdallaan”, Tuusinen sanoo.
Mitä?
Pientalojen aloitukset
Top-20 Suomen kuntaa omakoti- ja paritalojen aloitusmäärissä toukokuussa 2022.
1. Espoo, 771
2. Oulu, 482
3. Vantaa, 435
4. Helsinki, 362
5. Tuusula, 188
6. Nurmijärvi, 185
7. Jyväskylä, 182
8. Kirkkonummi, 157
9. Rovaniemi, 157
10. Kuopio, 151
11. Tampere, 151
12. Seinäjoki, 135
13. Kaarina, 128
14. Porvoo, 125
15. Ylöjärvi, 120
16. Kangasala, 114
17. Lempäälä, 101
18. Nokia, 101
19. Lahti, 100
20. Järvenpää, 97
Positiivinen kokemus
Omakotitalon rakennusprojekti oli perheen ensimmäinen. Positiivisen kokemuksen vuoksi Tuusinen ei pidä mahdottomana, että hankkeeseen lähdettäisiin uudelleen joskus tulevaisuudessa.
”Olisi helpompaa, kun on opetellut monia asioita ja tietää rakentamisesta enemmän”, Tuusinen toteaa.
Satu Toivonen ja Janne Tuusinen uuden omakotitalonsa takaterassilla.
Tuusisen mukaan taloa rakentaessa on tärkeää pysyä ajan tasalla eri vaiheista, ja pitää mielessä mahdolliset ongelmakohdat. Liikaa stressiä projektista ei kuitenkaan tarvitse kokea.
”Kannattaa palkata luotettava ja hyvä vastaava mestari. Sen neuvon sain itse, sitä toteutin ja se auttoi paljon”, Tuusinen summaa.