Nokian Renkaat yksinkertaistaa johtoaan – Johtoryhmä pienenee, tässä kaikki jäsenet

Rengasvalmistaja kertoo keskittyvänsä nyt yhtiön rakentamiseen uudelta pohjalta.

Nokialaisen pörssiyhtiön johtoryhmän kokoonpano pienenee yhdeksästä jäsenestä kahdeksaan.

24.8. 11:04

Nokian Renkaat yksinkertaistaa johtoaan. Nokialaisen pörssiyhtiön johtoryhmän kokoonpano pienenee yhdeksästä jäsenestä kahdeksaan.

Jatkossa henkilöautonrenkaat-liiketoimintayksikön kaupallisia toimintoja johtaa yksi johtaja, Anna Hyvönen. Hyvösen vastuulla ovat 1. syyskuuta alkaen sekä henkilöautonrenkaat että Vianor. Hyvönen kuuluu yhtiön johtoryhmään.

Keski-Euroopasta vastaavana johtajana toiminut Bahri Kurter jättää yhtiön. Kurter on ollut myös Nokian Renkaiden johtoryhmän jäsen.

Rengasvalmistaja kertoo, että muutosten tavoitteena on tehostaa toimintaa ja terävöittää kaupallista tekemistä kaikilla markkinoilla.

Pysyvä järjestely

Nokian Renkaiden viestintäjohtaja Päivi Antola sanoo, että yhtiö ei etsi aktiivisesti yhdeksättä jäsentä johtoryhmäänsä, vaan kahdeksanhenkinen kokoonpano on pysyvä järjestely. Antola sanoo, että tulevaisuudessa johtoryhmän kokoonpanoa voidaan muokata liiketoiminnan tarpeiden mukaan.

Yhtiö kertoo keskittyvänsä nyt Nokian Renkaiden rakentamiseen uudelta pohjalta. Osana tätä yhtiö poistuu Venäjältä 17 vuoden jälkeen ja kasvattaa tuotantokapasiteettiaan Euroopassa.

Venäjältä vetäytymisestä ei Antolan mukaan ole toistaiseksi uutta kerrottavaa. Nokian Renkaat on toiminut Venäjällä vuodesta 2005 alkaen. Vielä viime vuonna noin 80 prosenttia yhtiön kaikista henkilöautonrenkaista valmistettiin Venäjällä. Pietarin-tehtaan vuosituotanto on ollut noin 16 miljoonaa rengasta. Venäjän- ja Aasian-liiketoiminta-alue muodosti noin 20 prosenttia koko yhtiön liikevaihdosta.

Keskustelut mahdollisten Venäjän-toimintojen ostajaehdokkaiden kanssa ovat edelleen kesken. Uutta kerrottavaa ei Antolan mukaan ole myöskään yhtiön nokialaiselta teollisuusalueelta ostaman tontin tulevasta käytöstä. ”Tiedotamme heti, kun kerrottavaa on.”

Mitä?

Nokian Renkaiden johtoryhmä 1. syyskuuta alkaen

Jukka Moisio, toimitusjohtaja

Päivi Antola, viestintä, sijoittajasuhteet ja brändi

Anna Hyvönen, Henkilöautonrenkaat ja Vianor

Adrian Kaczmarczyk, tuotanto, toimitusketju ja hankinnat

Teemu Kangas-Kärki, talous- ja rahoitusjohtaja

Jukka Kasi, tuotteet ja innovaatiot

Päivi Leskinen, henkilöstöjohtaja

Manu Salmi, Raskaat Renkaat ja Nokian-tehdas

Luitko jo nämä?

Mainos