Nokialaisen Rosengrenin perheen jäsenet jäivät kolmen päivän aikana pysäkille viisi kertaa – Toimitusjohtaja kertoo, miten Tampereen seudun bussiliikenne ajautui kaaokseen: ”Tämä on tuskallinen hetki”

Pysäkkikohtaiseen reaaliaikaseurantaan ole voinut luottaa. Peruutettuja vuoroja on poikkeuksellisen paljon. Suunnittelujohtaja ei muista vastaavaa tilannetta uraltaan. Bussiyhtiön toimitusjohtaja lupaa, että ensi viikolla tilanne paranee.

Annika ja Lucas Rosengren ovat tottuneet seuraamaan pysäkkinäkymää, jossa autojen pitäisi näkyä reaaliajassa. Peruutukset eivät kuitenkaan aina ole olleet näkyvissä, ja bussi on jäänyt tulematta.

18.8. 9:43

Nokian Siuron Saunakylässä asuvan Mari Rosengrenin perheen bussikyydit ovat jääneet kolmena päivänä viidesti tulematta.

Linja-autot eivät ole tulleet lainkaan tai matka on loppunut lyhyeen, kuten kävi torstaina.

"Torstaina 11. elokuuta bussi 79 lähti Purson pysäkiltä ajallaan 9.47, mutta Linnavuoren pysäkillä kuljettaja ilmoitti, että pitää poistua ja että seuraava bussi tulee aivan pian. Pysäkillä odotti iso joukko matkustajia 20 minuuttia, eikä linja-autoa tullut.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos