Nokialla Valborginkadulla syttyi tiistaina tulipalo kaksikerroksisessa luhtitalossa. Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan tuntien ajan kestäneet sammutustyöt saatiin päätökseen hieman ennen puolta yötä.
Päivystävän palomestari Johannes Valkaman mukaan ainakin yksi henkilö evakuoitiin palon tieltä.
”Talon muut asukkaat lähtivät palon tieltä omin neuvoin. Sosiaalipäivystys otti heistä kopin, ja me ohjeistimme heitä vakuutusyhtiöasioissa. Joillekin heistä on vakuutusyhtiö saattanut tarjota tilapäistä asutusta.”
Tiedossa ei ole palon aiheuttamia henkilövahinkoja. Valkaman mukaan rakennus kuitenkin tuhoutui palossa asuinkelvottomaksi.
”Ei siihen ainakaan vielä voi palata, sillä ei siellä toimi vielä sähköt tai vesi. Rakennuksessa oli yhteensä kahdeksan asuntoa”, hän kertoo.
Syttymissyytä selvitellään
Valkaman mukaan rakennuksen katon yläpohjan yläosa paloi kokonaan, vesikattokin suurilta osin.
”Palon syttymiskohdassa palovahinkoja on asunnonkin puolella. Lisäksi palo vaurioitti kahta muutakin asuntoa yläkerrassa ja alakerrassa. Kumpikin kärsi vesivahinkoja, yläkerta pahemmin”, päivystävä palomestari Johannes Valkama kertoi noin seitsemän aikaan keskiviikkoaamuna.
Hälytys palosta tuli noin kello 18 tiistaina. Valokuvaaja Eriika Ahopelto kertoi iltaseitsemän aikaan palopaikalta, että paikalla oli ainakin seitsemän paloautoa ja ambulansseja. Palosta nousi sankka savu ja pelastajat sammuttivat rakennuksen kattoa. Liekkejä ei iltaseitsemän aikoihin näkynyt ainakaan rakennuksen ulkopuolelle.
Palon syttymissyytä ei vielä tiedetä. Poliisi tutkii tapausta, mutta tutkinta on vasta alkuvaiheessa.
”Tällä hetkellä ollaan sen tiedon varassa mikä palopaikalta ollaan saatu. Tapausta tutkitaan tällä hetkellä siis palosyyn tutkintana. Nimike tarkentuu tutkinnan kuluessa, jos on esimerkiksi syytä epäillä rikoksen liittyvän asiaan”, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Marko Peltonen kertoi noin yhdeksän aikaan keskiviikkoaamuna.
Luhtitalossa on kahdeksan asuntoa, mutta kaikki asukkaat saatiin evakuoitua. Ensihoidon yksikkö tarkasti kaksi savulle altistunutta henkilöä, joilla oli lieviä oireita.
Luhtitalo vaurioitui palossa. Palon leviäminen naapuritaloihin saatiin kuitenkin estettyä.
Sammutustehtävään osallistui enimmillään 20 pelastusyksikköä. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle kaksikerroksisen luhtitalon kattorakenteet ja yksi asunnoista paloivat voimakkaasti.
Pelastuslaitos keskittyi aluksi sammuttamaan palavan huoneiston, minkä jälkeen pyrittiin rajaamaan palon leviämistä kattorakenteisiin. Samanaikaisesti talon asunnot tarkistettiin ja paikalla olleet asukkaat evakuoitiin rakennuksesta.
Illalla noin kello 20 Pirkanmaan pelastuslaitos tiedotti, ettei palo enää aiheuta merkittävää savunmuodostusta tai muutakaan vaaraa lähialueiden asukkaille.
Iltaseitsemän aikoihin sammutustyöt Valborginkadulla olivat käynnissä.
Useat luhtitalon asunnot kärsivät vaurioita palon takia ja lisäksi tuli vesivahinkoja koko rakennukseen.
Päivitys 10.8. kello 07.49: Päivitetty kauttaaltaan tuoreilla tiedoilla.
Päivitys 10.8. kello 09.10: Päivitetty poliisin kommenteilla.