Suomalaiset menettivät viime vuonna verkkohuijauksissa 47 miljoonaa euroa – rikoshyöty kasvoi lähes kolmanneksen

Finanssiala ry:n mukaan summa olisi voinut olla suurempikin, mutta pankit ja viranomaiset onnistuivat estämään yli 25 miljoonan euron edestä varojen siirtoja huijareille ja palauttamaan varat.

Pankkien ja vakuutusyhtiöiden etujärjestö Finanssiala ry:n mukaan verkkohuijausten euromääräisesti suurimman luokan muodostivat sijoitushuijaukset, joissa suomalaiset menettivät yli 20 miljoonaa euroa.

Poliisille tehtiin viime vuonna yhteensä 2 500 ilmoitusta verkkohuijauksista, ja suomalaiset menettivät huijauksissa noin 47 miljoonaa euroa, kertoo pankkien ja vakuutusyhtiöiden etujärjestö Finanssiala ry.

Järjestön mukaan summa olisi voinut olla suurempikin, mutta pankit ja viranomaiset onnistuivat estämään yli 25 miljoonan euron edestä varojen siirtoja huijareille ja palauttamaan varat.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos