Kolme nuorta kuoli rajussa ulosajossa Nokialla – hovioikeuden mielestä 17-vuotias kuljettaja syyllistyi tappoon, tuomio piteni vuodella

Aiemmin Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi autoa kuljettaneen miehen ehdottomaan vankeuteen muun muassa kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta. Nyt Turun hovioikeus kovensi rangaistusta kolmeksi tapoksi.

Tältä onnettomuusauto näytti ulosajon jälkeen. Onnettomuus tapahtui Nokialla sunnuntain vastaisena yönä 16. elokuuta 2020.

10.6. 11:33 | Päivitetty 12.6. 12:48

Nokian kuolonkolarin tuomio koveni Turun hovioikeudessa. Vuonna 2002 syntynyt mies tuomittiin vankeuteen taposta kuudeksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi. Rangaistuksessa noudatettiin lievennettyä asteikkoa, koska tekijä oli rikoksen aikaan alaikäinen.

”Henkirikosten uhreina ovat olleet miehen kuljettamassa autossa olleet matkustajat, ja tältä osin syyksi on luettu tahallisuuden lievin aste. Ero törkeästä tuottamuksesta tehtyihin tekoihin ei ole suuri”, ratkaisussa sanotaan.

Tuomiot törkeästä rattijuopumuksesta nuorena henkilönä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta nuorena henkilönä säilyivät ennallaan. Lisäksi mies tuomittiin maksamaan viivästyskorkoineen neljälle henkilölle 6 000 euroa korvaukseksi kärsimyksestä ja oikeudenkäyntikuluja noin 20 000 euroa.

Ratkaisusta voi valittaa korkeimpaan oikeuteen 9. elokuuta saakka. Mies vaati hovissa rangaistuksensa alentamista.

Vuoden 2020 elokuussa tapahtuneessa kolarissa kuoli kaksi vuonna 2002 syntynyttä naista ja vuonna 2003 syntynyt mies. Vuonna 2002 syntynyt, tapahtuma-aikaan 17-vuotias mies sai pinnallisia vammoja.

Uutiskertaus

Nokian kuolonkolari

Henkilöauto suistui tieltä ja törmäsi puuhun Porintiellä Nokialla sunnuntain vastaisena yönä 16. elokuuta 2020.

Kaksi vuonna 2002 syntynyttä naista ja vuonna 2003 syntynyt mies kuolivat. Vuonna 2002 syntynyt, tapahtuma-aikaan 17-vuotias mies selvisi pinnallisilla vammoilla.

Turmasta selvinnyt kiisti ajaneensa autoa. Poliisi epäillyt häntä kuljettajaksi rikostutkinnan alusta lähtien. Epäillyn veren alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen 1,68 promillea.

Epäilty jakoi ajomatkalla kuvia ja videoita sosiaalisessa mediassa. Hieman ennen onnettomuutta hänen profiiliinsa lisättiin kuva, jossa luki: ”Mä tapsn itteni”. Syyttäjän näkemyksen mukaan viestissä oli kirjoitusvirhe.

Ylinopeutta ja alkoholia

Syyttäjä vaati, että käräjäoikeudessa annetut kolme törkeää kuolemantuottamusta kovennettaisiin tapoiksi. Syyttäjä vaati jo käräjäoikeudessa kuljettajalle rangaistusta taposta. Tuolloin vankeusrangaistukseksi määrättiin viisi vuotta ja kuusi kuukautta.

Viimeisellä ajo-osuudella auton keskinopeus oli 114,3 kilometriä tunnissa. Ajon jälkeen vuonna 2002 syntyneen miehen veren alkoholipitoisuus oli 1,68 promillea.

Hovioikeuden mielestä ulosajo ei ollut tahallinen. Se kuitenkin katsoi, että kuljettajan oli täytynyt pitää erittäin todennäköisenä sekä auton suistumista että autossa olleiden kuolemaa.

Ulosajokohdassa tie oli lähes suora. Ulosajon jälkeen auto oli ollut ilmalennossa ja törmännyt puuhun, joka katkesi. Etäisyys tieltä puuhun oli 71 metriä. Mies ei ollut ennen ulosajoa tai sen aikana painanut jarrua.

Viestejä ennen onnettomuutta

Mies oli ajon aikana käyttänyt Snapchat-sovellusta. Hovioikeuden mukaan Snapchat-videoista ja -kuvista ilmenee miehen liikenneturvallisuutta halveksiva asenne ja piittaamaton suhtautuminen kyydissä olleiden turvallisuuteen. Videoiden mukaan mies oli muun muassa ajanut vastaantulevien kaistalla ja kaahannut 140:n ja 170 kilometrin tuntinopeuksilla.

Yksi kyydissä olleista oli lähettänyt viestin, jossa luki ”mä varmaan kuolen”. Hovioikeus katsoi, että viestin lähettäjä ”oli vakavasti pelännyt kuolevansa”. Sen mukaan tilanne oli näyttäytynyt erittäin vaarallisena matkustajille.

Viesti oli lähetetty vain muutamia minuutteja sen jälkeen, kun kuljettaja oli ajanut vastaan tulevien kaistalla ja lähettänyt viestin, johon hän oli kirjoittanut ”mä tapsn itseni”. Noin viisi minuuttia myöhemmin auto suistui tieltä.

Juttua päivitetty 10.6.2022 kello 14:50.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos