Kaupunki kysyi viime vuoden lopulla nokialaisilta alakoululaisilta heidän mielipiteitään osana Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyötä. Ensimmäistä kertaa tehdyn kyselyn tavoitteena oli selvittää lasten näkemyksiä omaan elämäänsä liittyvistä asioista palvelujen ja lasten osallisuuden kehittämiseksi. Kyselyyn vastasi noin 800 alakoululaista, mikä on noin 28 prosenttia ikäryhmästä.
Nokian kaupunki kysyi, lapset vastasivat – omaan kouluun ja palveluihin oltiin varsin tyytyväisiä
Lähes 800 alakouluikäistä nokialaista kertoi näkemyksiä omasta elämästään ja kaupungin palveluista.
Nokialaislapset kertoivat olevansa varsin tyytyväisiä omaan kouluunsa. Tyytyväisiltä vaikuttivat myös Myllyhaan koulun 3A-luokkalaiset, jotka käsikirjoittivat ja esittivät joulunäytelmän joulun alla. Kuvituskuva.