Perinteinen nokialainen yritys huomasi muutoksen, joka Nokian asuntokaupassa tapahtui lyhyessä ajassa – Ainakin kaksi asiaa on vaikuttanut siihen

Perinteinen nokialainen isännöinti- ja kiinteistönvälitysyritys AsuntoNokia on kasvanut tasaisesti viime vuosina ja hyötynyt Nokian vetovoimasta. Tänä keväänä yrityksessä ovat puhaltaneet uudet tuulet, kun yhtiön kokenut nokkamies on asettunut taustavoimiin.

AsuntoNokian toimisto sijaitsee Pirkkalaistorin kupeessa. Janne Mansnérus (vas.), Aki Morikka ja Ellen Morikka tekevät töitä toisiaan tukien ja auttaen. Mansnérus aloitti isännöintipuolen toimitusjohtajana tänä keväänä. Aki Morikka on virallisesti eläkkeellä, mutta toimii edelleen taustavoimissa.

27.4. 18:00

Viivyn täällä korkeintaan hetken. Näin ajatteli Aki Morikka, kun 1980-luvulla muutti Ylöjärveltä Nokialle kiinteistöalan työpaikan perässä. Nokia tuntui pieneltä teollisuuskaupungilta – sellaiselta, josta pitäisi päästä jo pian uusiin ympyröihin.

Luitko jo nämä?

Mainos