Nokian Pyrylle 12 500 euron korona-avustus ministeriöstä - Uutiset - Nokian Uutiset

Nokian Pyrylle 12 500 euron korona-avustus ministeriöstä

Avustuksia suomalaisille liikunta- ja urheiluseuroille myönnettiin yhteensä lähes 3 miljoonan euron verran.

Näin iloisissa tunnelmissa asettui kuvaan Pyryn -99-joukkue. Arkistokuva on vuodelta 2012.

9.12.2021 15:49

Nokian Pyry on saanut 12 500 euroa opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää korona-avustusta. Avustusta on voinut saada kesä-elokuun 2021 välisiin tappioihin.

”Korona vaikuttaa edelleen monella tavalla seurojen toimintaan: harrastajamäärien laskun lisäksi taloudellinen ahdinko jatkuu, vaikka seurat tekevät aktiivisesti sopeutustoimia selvitäkseen juoksevista kuluista ja kaikista kustannuksista. Tämän vuoden toisella korona-avustuksella pystymme tukemaan monimuotoista suomalaista seuratoimintaa. Avustusta saavat tarpeisiinsa yhtä lailla pienet kuin suuret liigatason seurat”, tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen toteaa ministeriön tiedotteessa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos