Emmi Paulaniemi kertoo, kuinka sai apua, kun seinät alkoivat kaatua päälle - Uutiset - Nokian Uutiset

”Kun olin ollut pari kuukautta neljän seinän sisällä, alkoivat seinät kaatua päälle” – Emmi Paulaniemi kertoo, kuinka sai Nokialla apua, kun mielenterveys horjui

Tässä jutussa nokialainen Emmi Paulaniemi kertoo, minkälaista apua hän sai rankassa elämäntilanteessa koronakeväänä 2020. Korona-aikana aikuisten mielenterveyspalveluiden kysyntä on kasvanut. Mistä Nokialla saa apua, jos olo alkaa tuntua ahdistuneelta tai masentuneelta?

Emmi Paulaniemi kokee saaneensa apua keskustelukäynneistä psykiatrisen sairaanhoitajan luona. Kuva Paulaniemen kotialbumista. Nokian kaupungin nettisivuille on koottu neuvoja hoitoon hakeutumisesta.

9.12.2021 5:00

Vuoden 2020 kevät oli Emmi Paulaniemelle raskas.

”Keväällä piti jäädä koronan takia kotiin etäopiskelemaan. Lapsetkin olivat kotona, kun koulut ja päiväkodit olivat koronan takia kiinni. Sitten isäni kuoli.”

Tieto isän kuolemasta tuli poliisien tuomana.

Luitko jo nämä?

Mainos