Tällaiset ovat Pirkanmaan sote-uudistuksen henkilöstövaikutukset - Uutiset - Nokian Uutiset

Noin 18 000 ihmisen työnantaja vaihtuu Pirkanmaalla, luvassa yt-neuvotteluita ja muutoksia työnkuviin – Palkkojen yhtenäistäminen on nyt miljoonien eurojen kysymys

Pirkanmaan uudella hyvinvointialueella ei ole pelkoa työn vähenemisestä, vaan huolena on osaajien riittävyys. Luvassa on silti yt-neuvotteluita ja tehtävämuutoksia, myös palkat pitää yhtenäistää. Palveluiden turvaaminen maakunnan reuna-alueilla vaatii uusia keinoja, jos rahaa ei voi enää käyttää täkynä ammattilaisten houkuttelemiseen.

Pirkanmaalle syntyy sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa Suomen suurin hyvinvointialue, joka vastaa yli puolen miljoonan ihmisen sosiaali- ja terveyspalveluista.

4.9. 12:00

Sote-uudistuksessa Pirkanmaalle syntyy Suomen suurin hyvinvointialue, joka vastaa yli puolen miljoonan ihmisen sosiaali- ja terveyspalveluista.

Hyvinvointialueesta tulee samalla Pirkanmaan suurin työnantaja, jonka palvelukseen siirtyy vuoden 2023 alusta noin 18 000 työntekijää Pirkanmaan kuntien sosiaali- ja terveyspalveluista, palo- ja pelastuspalveluista, tukipalveluista sekä sairaanhoitopiiristä. Näiden lisäksi myös koulukuraattori ja -psykologipalvelut siirtyvät hyvinvointialueelle.

Luitko jo nämä?

Mainokset