Jäähallin talous selvityksessä – Koronavuosi rokotti tuottoja, mutta vaikeuksia on ollut aiemminkin - Uutiset - Nokian Uutiset

Jäähallin talousongelmia ratkotaan pääomittamalla, lisämäärärahan tarve yli puoli miljoonaa – Koronavuosi rokotti tuottoja, mutta vaikeuksia on ollut aiemminkin

Nokian Jäähalli Oy on toistuvasti anonut kaupunginhallitukselta ylitysoikeutta luottolimiittiinsä. Kaupunginhallitus vaati selvityksiä taloudesta, sillä konsernitilin luottolimiitti on tarkoitettu vain tilapäisiin rahoitustarpeisiin. Nyt ratkaisuksi esitetään lisäpääomittamista, mikä vaatisi kaupungilta reilun 575 000 euron lisämäärärahaa.

Nokian jäähalli on valmistunut vuonna 1996, ja sen kylkeen rakennettiin harjoitushalli vuonna 2017. Kaupungin tytäryhtiö Nokian Jäähalli Oy perustettiin vuonna 2016.

11.5. 6:30

Koronapandemia ja siitä aiheutuneet rajoitukset ovat käyneet kalliiksi Nokian jäähallin toiminnasta vastaavalle Nokian Jäähalli Oy:lle.

Nokian Jäähallin toimitusjohtaja Sami Pursiainen laskee, että viimeisten 15 kuukauden joukossa on ollut vain kolme sellaista kuukautta, jolloin toimintaa on pystytty järjestämään normaaliin tapaan.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Mainos