Uusi kerrostalo ja myymälä viritteillä Myllyhakaan, Lidlin tontti laajenee - Uutiset - Nokian Uutiset

Uusi kerrostalo ja myymälä viritteillä Myllyhakaan, Lidlin tontti laajenee

Markettien tonteille on viritteillä muutoksia ja laajennuksia niin Viholassa kuin Myllyhaassa.

Lidlin pihalla jonotettiin viime kesänä tarjouksia.

3.5. 11:18

Kaupunkikehityslautakunta käsittelee tämän viikon (7.5.2021) kokouksessaan kaavoituksen käynnistämistä Myllyhaan alueella, Leipurinkadun ja Myllärinkadun tuntumassa.

Alueella on sijainnut muun muassa pieni elintarvikekauppa.

Tavoitteena on muuttaa asemakaavaa niin, että se mahdollistaisi asuinkerrostalon ja uuden myymälän rakentamisen. Lisäksi samalla jalankululle toistaiseksi toteutumaton alue liitettäisiin myös osaksi kaupan ja asuinkerrostalon tonttia.

Lidl laajentumassa

Lisäksi kaupunkikehityslautakunta käsittelee asemakaavan muutosta Nuijamiestentie 1:ssä. Suunnittelualueen maan omistavat Lidl Suomi ja Nokian kaupunki.

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on nostaa rakennusoikeutta ja laajentaa Lidlin tonttia niin, ett’ä 3000 m2 virkistysaluetta liitetään tonttiin. Tontilla on nyt vuonna 2002 rakennettu myymälä, polttoaineen jakeluasema sekä huoltorakennus.

Luitko jo nämä?

Mainokset