THL:n tutkimus näytti heikkoja lukuja kahden nokialaisen yksikön hoitajamitoituksessa, mutta kyse olikin epäselvyydestä lomakkeen täytössä - Uutiset - Nokian Uutiset

THL:n tutkimus näytti heikkoja lukuja kahden nokialaisen yksikön hoitajamitoituksessa, mutta kyse olikin epäselvyydestä lomakkeen täytössä

Tampereen kehyskunnat ovat kehittäneet yhteisen seurantalomakkeen, jonka avulla halutaan saada todenmukaisempaa tietoa henkilökunnan mitoituksesta hoitotyössä ja sitä tukevassa välillisessä työssä.

Vihnuskodissa sijaitseva Kaakkurin koti ja sen takana sijaitsevassa Nokian Hoitokodin rakennuskessa sijaitseva Oskarin tupa saivat THL:n tutkimuksessa lain määrittämää alhaisemmat luvut hoitajamitoituksessa. Nokian kaupunginhallituksen selvityksen mukaan kyse on kuitenkin epäselvästä lomakkeesta johtuvasta virheestä.

27.3. 6:00

Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä teki helmikuussa kaupunginhallitukselle kirjallisen kysymyksen ikäihmisten palveluiden hoitajamitoituksesta. Kysymyksessä viitattiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Vanhuspalvelujen tila -tutkimukseen, jossa Nokian kaupungin yksiköistä kaksi alitti vanhuspalvelulain mukaisen mitoituksen, joka oli tarkasteluaikana 0,5 työntekijää asiakasta kohti. Marraskuun tarkastelujaksolla hoitajamitoitus oli Oskarin tuvassa 0,44 ja Kaakkurin kodissa 0,47.

Luitko jo nämä?

Mainokset