Jouko Lehtisalo palkittiin Vuoden pelastajana Hämeessä - Uutiset - Nokian Uutiset

Jouko Lehtisalo palkittiin Vuoden pelastajana Hämeessä

Nokialainen Jouko Lehtisalo valittiin vuoden pelastajaksi Hämeessä. Vapepa jakoi alueellisia pelastajatunnuksia kaikkiaan viidellä alueella. Kuva vuodelta 2014.­

30.11.2020 14:45

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa on palkinnut ansioituneita toimijoitaan.

Vuoden pelastajaksi Hämeessä valittiin nokialainen Jouko Lehtisalo.

Perusteluissa todetaan, että Lehtisalo on ollut mukana Vapepan toiminnassa jo 1980-luvulta asti. Hän on johtanut etsintöjä ja toiminut valmiuspäivystäjänä sekä muonittajana suurissa operaatioissa.

Kunnianosoitus ei ole Lehtisalolle ensimmäinen laatuaan. Hänet on palkittu muun muassa Vapepan Satakunnan piirin maakunnallisen pelastajan tunnustuksella vuonna 2014.

Tunnustus tuli Satakunnasta, vaikka Lehtisalo vaikuttikin pääasiassa Pirkanmaan puolella. Lehtisalo kertoi tuolloin Nokian Uutisille (NU 7.4.2014) tekevänsä paljon työtä maakuntarajan molemmin puolin.

Samaisessa haastattelussa hän myös kertoi aikovansa jatkaa vapaaehtoistyötä ”niin kauan, kuin vain pää ja keho pysyvät terveinä”.

Luitko jo nämä?

Mainokset